Seuraavassa tiedekahvilassa keskustellaan mm. siitä, mihin kaikkeen kulttuurialan osaamista voikaan hyödyntää nyt ja tulevaisuudessa. Keskusteluun mukaan kutsutaan tieteilijöitä, taiteilijoita, muotoilijoita, yrittäjiä ja kaikkia kulttuurialan kehittämisestä kiinnostuneita. Keskusteluun johdattelijana toimii KM Kristiina Soini-Salomaa. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet Ajankohtaista sivulla.
Tervetuloa!
perjantai 12. lokakuuta 2012
torstai 4. lokakuuta 2012
Tieteentekemisen realiteetteja: varmista unensaanti konferenssimatkalla
Tästä oli tarkoitukseni kirjoittaa jo juhannuksen tienoilla, kun palasin Euroopan estetiikan seuran konferenssista Portugalista, mutta asia hautautui kesäloman alkamiseen. Mikäli olet jo niinkin kokenut konferenssimatkaaja, että olet oppinut varmistamaan unensaantisi, voit lukea tämän puhtaasti dokumenttina siitä, miten blogikirjoittaminen voi toimia kirjoittajalle välineenä muistuttaa itseään päivänselvistä asioista.
Matkustimme kesäkuussa kolmen KSEI:n (Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti) edustajan voimin Portugalissa järjestettyyn kolmipäiväiseen estetiikan konferenssiin. Tutkijatohtori Kalle Puolakka, joka on toiminut myös meidän tutkijapraktikumilaisten mentorina, oli meistä ainoa puheenpitäjä. Veera Launis ja minä olimme vain kuuntelemassa, oppimassa ja tietenkin verkostoitumassa. Konferenssi sijoittui kahteen kaupunkiin: postikorttimaisen kauniiseen vuoden 2012 kulttuuripääkaupunki Guimarãesiin sekä parinkymmen kilometrin päässä sijaitsevaan Bragaan.
Kun selvisi, että olimme lähdössä, minuun iski matkakuume. Olen reppureissaillut useamman kerran Euroopassa kavereiden kanssa ja omin päin, ja koska viime matkasta oli jo yli vuosi, ajattelin, että olisi hauskaa saada vähän tien päällä olemisen fiilistä, vaikka kyseessä olikin ihan sisäsiisti ja aikatalutettu työmatka. Viihdyn hyvin hostelleissa sekä niiden yleisen habituksen että niissä majailevien ihmisten vuoksi, joten varasin hotellihuoneen sijaan hostellidormin. Periaatteessa ihan hyvä idea, mutta parin onnettoman yhteensattuman vuoksi jälkeenpäin katsoen hieman hätiköity.
Negatiivisiin tekijöihin ei kuitenkaan kuulunut se, mikä voisi tulla ensimmäiseksi mieleen, eli meluavat huonetoverit. Päinvastoin, sain olla dormissa pääosin yksin, ja vain parina yönä huoneessa nukkui toinen nuori konferenssilainen. Guimarães ei ylipäätään ole mikään biletyskaupunki, vaan sen verran pieni ja kaukana rannikosta, että eniten ruuhkaa ja meteliä näki sunnuntaiaamuisin väen joutuessa kirkkoon.
Sen sijaan kaupunkiin iski järjetön helleaalto, joka piti lämpötilat öisinkin reilusti yli 30 asteessa, ja josta jopa paikalliset olivat häkeltyneitä. Hostellissa, toisin kuin hotellissa, ei tietenkään ollut ilmastointia. Ei hätää, nukutaan siis ikkunat auki! Vaan eihän tuo auta, jos ja kun ei tuule. Joka tapauksessa ikkunat auki oli edes mahdollista nukahtaa.
Ensimmäisenä yönä sain unta vasta kahden aikaan. Olin ehtinyt nukkua parisen tuntia, kun viereisen pihan kukko aloitti kiekumisen. Sitkeä uros antoi kuulua ties kuinka pitkälle aamuun: en tiedä tarkkaan mihin asti, sillä vielä konferenssipaikalle lähtöäni saatteli kukon etääntyvä meteli. Melko tasaisin väliajoin samaan talouteen kuulunut koira pikaistui kukkoon siinä määrin, että äityi useamman minuutin rähinähaukkuun. Jossain vaiheessa, kaiketi kuuden paikkeilla, kirkonkellot täyttivät loput hertsitaajuudet. Kyseinen värisuora tietysti toistui joka yö.
Konferenssipäivät sujuivatkin sitten pääosin 40 asteen helteen, univelan, akateemisen puheen ja kahvinjuonnin muodostamassa sulkeumassa, josta aina silloin tällöin edelleen pulpahtaa mieleen asioita, joita ei muistanut kokeneensa. Kaikki tämä oli tietysti ikävää konferenssin annin ja sosiaalisuuden kannalta, mutta opin nopeasti hallinnoimaan resurssejani siten, että muutoin kuin kaikkein mielenkiintoisimpien esitelmien aikana en edes yrittänyt liiaksi pinnistellä tolkkuani. Huonetoverini pitämä selkeä ja oppineisuudessaan pilkkua viilaamaton esitelmä Heideggerin taidefilosofiasta kuului tarjonnan parhaimmistoon.
Mikäli lukija ei vielä hoksannut, oli kyseessä ensimmäinen konferenssimatkani ulkomaille. Näistä sitä oppii. Seuraavaksi suuntaan joulukuun alussa Bratislavassa pidettävään populaarikulttuurin estetiikan konferenssiin. Siellä olen itse puhujana, ja osasinkin miettiä majapaikkavalintaani hetken kauemmin kuin ensimmäisellä kerralla. En esimerkiksi mennyt siihen hotelliin, josta sanottiin, että se on erinomainen paikka nuorille pareille tavata toisia nuoria pareja.
Matkustimme kesäkuussa kolmen KSEI:n (Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti) edustajan voimin Portugalissa järjestettyyn kolmipäiväiseen estetiikan konferenssiin. Tutkijatohtori Kalle Puolakka, joka on toiminut myös meidän tutkijapraktikumilaisten mentorina, oli meistä ainoa puheenpitäjä. Veera Launis ja minä olimme vain kuuntelemassa, oppimassa ja tietenkin verkostoitumassa. Konferenssi sijoittui kahteen kaupunkiin: postikorttimaisen kauniiseen vuoden 2012 kulttuuripääkaupunki Guimarãesiin sekä parinkymmen kilometrin päässä sijaitsevaan Bragaan.
Kun selvisi, että olimme lähdössä, minuun iski matkakuume. Olen reppureissaillut useamman kerran Euroopassa kavereiden kanssa ja omin päin, ja koska viime matkasta oli jo yli vuosi, ajattelin, että olisi hauskaa saada vähän tien päällä olemisen fiilistä, vaikka kyseessä olikin ihan sisäsiisti ja aikatalutettu työmatka. Viihdyn hyvin hostelleissa sekä niiden yleisen habituksen että niissä majailevien ihmisten vuoksi, joten varasin hotellihuoneen sijaan hostellidormin. Periaatteessa ihan hyvä idea, mutta parin onnettoman yhteensattuman vuoksi jälkeenpäin katsoen hieman hätiköity.
Negatiivisiin tekijöihin ei kuitenkaan kuulunut se, mikä voisi tulla ensimmäiseksi mieleen, eli meluavat huonetoverit. Päinvastoin, sain olla dormissa pääosin yksin, ja vain parina yönä huoneessa nukkui toinen nuori konferenssilainen. Guimarães ei ylipäätään ole mikään biletyskaupunki, vaan sen verran pieni ja kaukana rannikosta, että eniten ruuhkaa ja meteliä näki sunnuntaiaamuisin väen joutuessa kirkkoon.
Sen sijaan kaupunkiin iski järjetön helleaalto, joka piti lämpötilat öisinkin reilusti yli 30 asteessa, ja josta jopa paikalliset olivat häkeltyneitä. Hostellissa, toisin kuin hotellissa, ei tietenkään ollut ilmastointia. Ei hätää, nukutaan siis ikkunat auki! Vaan eihän tuo auta, jos ja kun ei tuule. Joka tapauksessa ikkunat auki oli edes mahdollista nukahtaa.
Ensimmäisenä yönä sain unta vasta kahden aikaan. Olin ehtinyt nukkua parisen tuntia, kun viereisen pihan kukko aloitti kiekumisen. Sitkeä uros antoi kuulua ties kuinka pitkälle aamuun: en tiedä tarkkaan mihin asti, sillä vielä konferenssipaikalle lähtöäni saatteli kukon etääntyvä meteli. Melko tasaisin väliajoin samaan talouteen kuulunut koira pikaistui kukkoon siinä määrin, että äityi useamman minuutin rähinähaukkuun. Jossain vaiheessa, kaiketi kuuden paikkeilla, kirkonkellot täyttivät loput hertsitaajuudet. Kyseinen värisuora tietysti toistui joka yö.
Konferenssipäivät sujuivatkin sitten pääosin 40 asteen helteen, univelan, akateemisen puheen ja kahvinjuonnin muodostamassa sulkeumassa, josta aina silloin tällöin edelleen pulpahtaa mieleen asioita, joita ei muistanut kokeneensa. Kaikki tämä oli tietysti ikävää konferenssin annin ja sosiaalisuuden kannalta, mutta opin nopeasti hallinnoimaan resurssejani siten, että muutoin kuin kaikkein mielenkiintoisimpien esitelmien aikana en edes yrittänyt liiaksi pinnistellä tolkkuani. Huonetoverini pitämä selkeä ja oppineisuudessaan pilkkua viilaamaton esitelmä Heideggerin taidefilosofiasta kuului tarjonnan parhaimmistoon.
Mikäli lukija ei vielä hoksannut, oli kyseessä ensimmäinen konferenssimatkani ulkomaille. Näistä sitä oppii. Seuraavaksi suuntaan joulukuun alussa Bratislavassa pidettävään populaarikulttuurin estetiikan konferenssiin. Siellä olen itse puhujana, ja osasinkin miettiä majapaikkavalintaani hetken kauemmin kuin ensimmäisellä kerralla. En esimerkiksi mennyt siihen hotelliin, josta sanottiin, että se on erinomainen paikka nuorille pareille tavata toisia nuoria pareja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)