perjantai 13. joulukuuta 2013

Mitä on olla vanha mies ja miten sellaiseksi tullaan?


Tiedekahvilassa olisin esitellyt meneillään olevaa etnografista tutkimustani yli 70-vuotiaista suomalaisista miehistä. Vanhuuden ja mieheyden välisen suhteen tutkimus on Suomessa, ja muuallakin, ollut toistaiseksi vähäistä, joskin kiinnostus aiheeseen on lisääntymässä. Työn vaiheen vuoksi olisin esittänyt joitakin tämänhetkisiä pohdintoja sekä yleisemmin työni teoreettisia taustoja, kuten miten tässä tutkimuksessa ymmärrän vanhuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden. Olen lopettanut kenttätyöt toukokuussa 2013, ja analyysi on siis alkutekijöissään. Työni tutkimuskysymykset ovat:

1)                   Millaista sukupuolta miehet rakentavat? Millaista sukupuoleen ja ikään liittyvää kulttuurista perinnettä voi abstrahoida miesten kokemuksista? Millaiset mieheydet ovat toivottuja, haluttuja tai mahdollisia? Miten miehet neuvottelevat kulttuuristen vanhuutta, seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevien normien kanssa?

2)                   Miten avuntarve vaikuttaa mieheyden rakentumiseen? Millaista mieheyttä ja vanhuutta hoivapalvelujen käytännöissä tuetaan tai häivytetään? Millaisia maskuliinisuuksia vanhainkodin rutiineissa, päivätoimintaryhmien vuorovaikutuksessa tai kotihoitokäynnin yhteydessä rakentuu?

3)                   Miten miehet vanhenemisestaan puhuvat ja elämäänsä tulkitsevat? 

4)                   Mikä miehiä tutkimusympäristöissäni erottaa? Millaisia eroja mieheyden kokemuksissa ja konstruktioissa miesten välillä on?


Tutkimuksessani näen vanhuuden ja sukupuolen sosiaalisesti konstruoituneina ilmiöinä eli ne rakentuvat erilaisissa merkitystulkinnoissa ja tulkintoja ohjaavissa säännöissä. Mitä vanhuus, sukupuoli tai seksuaalisuus merkitsee, vaihtelee suhteessa kulttuuriseen, yhteiskunnalliseen ja historialliseen kontekstiin. Tämän näkökulman rinnalla olen kiinnostunut siitä, miten vanhuuden kokemus on suhteessa tulkitsijaansa eli miten tässä tutkimuksessa miessukupuoli vaikuttaa näihin kokemuksiin muiden sosiaalisten kategorioiden, kuten taloudellinen tilanne, yhteiskuntaluokka jne., ohella. Työssäni yhdistyvät sukupuolentutkimus, kriittinen gerontologia ja etnografinen folkloristiikka.

 
Tutkimusaineisto on muodostettu etnografisin menetelmin pääkaupunkiseudulla vuosien 2011–2013 aikana. Olen haastatellut ja havainnoinut miehiä päivätoimintaryhmissä, kahdessa vanhainkodissa, joista toinen keskittyi saattohoitoon ja toinen kuntoutukseen, omaehtoisesti järjestyneessä keskusteluryhmässä sekä kotihoitokäyntien yhteydessä.  Olen haastatellut yhteensä 39 miestä (11 kotihoitoa käyttävää miestä; 10 miestä päivätoimintaryhmistä; 9 miestä keskustelukerhosta ja 9 miestä vanhainkodeista). Miehet ovat iältään 71–95-vuotiaita; eniten mukana on 80–88-vuotiaita. Miehet tulevat erilaisista taustoista ja heidän tilanteensa vaihtelevat muun muassa perheen, koulutuksen, seksuaalisen suuntautuneisuuden, uskonnollisuuden, taloudellisen tilanteen ja sairauksien osalta. Haastattelujen ja havainnointiaineiston lisäksi aineistona on myös miesten minulle spontaanisti antamia kuvia, kirjoittamiaan kirjoja, tarinoita, lehtikirjoituksia sekä mietintöjä.

 
Alustavan jaon mukaan analyysini jakautuu seuraavasti:

1)      menneen nykyisyys

·               Miten esimerkiksi sotakokemukset, koulutus tai työura konstruoivat tämänhetkistä mieheyttä?

2)      sosiaaliset suhteet ja arjen järjestykset

·         Miten mieheys muodostuu jokapäiväisissä käytännöissä?

3)      sukupuoli, intiimiys ja seksuaalisuus

·         Millaista on sopiva mieheys? Mitä seksuaalisuuden kokemuksille tapahtuu miehen ikääntyessä? Miten vanhat miehet tulkitsevat intiimiyden tarvetta ja kokemuksia?

4)      miltä vanhuus tuntuu

·         Miesten vanhuuden kokemuskuvaukset sekä käsitykset vanhusten yhteiskunnallisesta tilanteesta

 
Hankkeen tavoitteena on siis tutkia, miten vanhan miehen kategoria kulttuurisena konstruktiona rakentuu, miten vanhat miehet kokevat mieheytensä, miten vanhuus mahdollisesti muokkaa mieheyden sisältöjä sekä millä tavoin nämä kokemukset jäsentyvät erilaisissa elämäntilanteissa.
 
Tekstin kirjoittaja: Lahden Tutkijapraktikumissa työskentelevä tutkijatohtori, FT Karoliina Ojanen

 

maanantai 9. joulukuuta 2013

Tiedekahvila 10.12. peruttu

Huominen 10.12. tiedekahvila on peruttu sairastumisen vuoksi. Miesten vanhuuden kokemuksien teemaan on kuitenkin mahdollista päästä tutustumaan mm. Rajapinta-hankkeen blogin kautta. Tutkijatohtori Karoliina Ojanen kirjoittaa omasta tutkimusteemastaan, "Miehiä tässä vielä ollaan tai mitä siitä on jäljellä", blogiin vielä lähipäivinä.


torstai 14. marraskuuta 2013

Vuoden viimeisessä tiedekahvilassa 10.12. puhutaan vanhojen miesten mieheyden kokemuksista

Tutkijatohtori FT Karoliina Ojanen esittelee tiedekahvilassa meneillä olevaa etnografista tutkimustaan miesten vanhenemisen kokemuksista. Kahvilassa pohditaan mm. sitä, kuinka avuntarve vaikuttaa mieheyden rakentumiseen. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet Ajankohtaista sivulla.

Tervetuloa!

torstai 7. marraskuuta 2013

Hyvinvoinnista ja elämänkulusta virisi keskustelua tiedekahvilassa

Lahden tiedekahvilassa keskustelimme hyvinvoinnin erilaisista sisällöistä, siitä mitä pidetään itselleen tärkeänä, sekä elämänpolun nivel-, solmu- tai kiisikohdista. Kuka hyvinvoinnin määrittelee, ja mitä määritelmästä seuraa? Entä olisiko elämässä löydettävissä tapahtumia tai tapahtumakulkuja, joilla voisi ennustaa tyytyväisyyttä tai hyvinvointia myöhemmin elämässä?

Ikihyvä –aineisto suo mahdollisuuden tutkia asiaa. Lähdimme liikkeelle siitä, että ihmiset itse voivat parhaiten kertoa mikä heille on tärkeää. Lähes kaikki vastaajat pitivät terveyttä, fyysistä kuntoa (tai toimintakykyä) ja suhteita perheenjäseniin tärkeinä, ja nämä pysyivät tärkeinä iän karttuessa. Lisäksi merkityksellistä omalle hyvinvoinnille oli sekä ”mahdollisuus asua paikassa jossa tuntee olevansa kotonaan” että liikkuminen luonnossa. Toisaalta osan hyvinvoinnille mm. uskonnollisuus, järjestötoiminta ja vapaaehtoistyö oli erittäin merkityksellistä. Taloudellinen toimeentulo nousi myös esiin, mutta tärkeämpää olivat asumiseen ja elinympäristöön, terveyteen sekä läheisiin ihmissuhteisiin liittyvät seikat.

Elämänpolku on ketju, jossa tapahtumat seuraavat toistaan. Päätöksillä ja sattumilla voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia hyvinvoinnin eri osa-alueille. Kausaalisuudella voi myös olla kesto. Osa käänteistä vaikuttaa elämän polulla vain hetken. Mutta toisilla voi olla koko elämän mittainen vaikutus; lasten saanti, ensimmäinen työpaikka, sota tai elinpiirin ihmissuhteiden muutos voivat muokata mahdollisuuksia ja elämää pitkäksi aikaa. Suurin vaikutus hyvinvointiin näyttäisi olevan viime vuosien tapahtumilla, pysyvyydellä tai yllättävillä käänteillä sosiaalisissa piireissä. Omat mahdollisuudet ja pystyvyys vaikuttaa elämänsä asioihin (tai itsemääräämisoikeus) ovat avaimia hyvinvointiin.

Keskustelimme miksi nykypäivän 80v ylittäneet olivat arvioineet eri osa-alueet vähemmän tärkeiksi hyvinvoinnilleen, kuin nuoremmat? Onko kyse siitä, että elämän on opettanut, ja asioiden tärkeysjärjestys on kirkastunut. Vai onko kyse siitä, että he muistavat oman lapsuutensa vanhainkodit, tai että omaa tilanne ei kokonaisuudessaan ole niin tärkeää verrattuna vaikkapa läheisten tai lasten ja lastenlasten oloihin? Asiaa voisi selittää myös kulttuurisella ja historiallisella ajankuvalla (syntymäkohortti, yhteiskunnalliset tapahtumat, naisten asema, jne).

Eläkeajan yhteisöllisyys tuli esiin useassa kohdassa: eläköityminen kun on suuresti elinpiiriä koskettava asia. Suurien muutosten sekä nykypäivän tietovirran ja palvelutarjonnan keskellä oli ikäihmisten kanssa työtä tekevillä usein noussut esiin turvattomuuden kokemus. Esimerkiksi henkilö joka hakee ateriapalvelua voi kaivatakin turvallisuutta, tai verenpainemittaukseen saatetaan saapua vain keskustelemaan toisen ihmisen kanssa. Toisaalta onko tilanne sama nuorilla: heillekin tempoileva nykyelämä voi aiheuttaa herkemmin epävarmuutta ja turvattomuutta. Tällöin turvaa saatetaan hakea muualta, kun elämä ei ole niin ennustettavaa ja tasaista. Syklisyydestä, yllättävyydestä ja jatkuvasta valintojen tekemisestä tulee näin normatiivista. Elämänhallinta nouseekin yhä enemmän esille – lapsuudesta vanhuuteen saakka. Hallinta liittyy tällöin oletettavasti sen hetken luottamuksen kokemukseen, koska tulevasta ei tiedä.

Suurkiitos kaikille kahvittelijoille ja keskusteluun osallistuneille! Tervetuloa joulukuussa sitten tiedekahvilaan kuulemaan ja pohtimaan asioita miehistä.

Elämänkulun tapahtumia tutkimme lisää aineiston pohjalta, ja olemmekin aloittamassa yhteisprojektia hyvinvoinnista, eläköitymisestä ja elämänkulusta: päivitämme tutkimustietoa ja ajatuksia ”Elämänkulkua ja tutkimusta” -blogiimme!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Päijät-Hämeen LUMA-keskus avattiin 31.10.2013




Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen (PH LUMA) sekä valtakunnallisten LUMA-viikkojen avajaisia vietettiin torstaina 31.10.2013 Oppimiskeskus Fellmanniassa. PH LUMA on yhdestoista keskus osana valtakunnallista Suomen LUMA-keskusten verkostoa. LUMA-toiminnan tavoitteena on taata Suomen matemaattis-luonnontieteellisen ja teknologisen osamisen korkea taso ja osaajien riittävä määrä. Toiminnalla innostetaan lapsia ja nuoria LUMA-aineiden opiskeluun sekä tuetaan opettajien työtä. Lisäksi tavoitteena on lisätä yleisesti tietoisuutta LUMA-aineiden merkityksestä yksilöiden, yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvoinnille.

Avajaisissa puhunut kansallisen LUMA-neuvottelukunnan puheenjohtaja ja tulevan LUMA-keskus Suomen johtaja, professori Maija Aksela painotti puheessaan opettajien merkitystä. LUMA-toiminnassa pyritään yhdistämään yliopistollinen tieto opettajien työhön kouluissa ja aikaansaamaan aktiivisia reaktioita. Lahden kaupungin tervehdyksen esittänyt Lahden lukiojohtaja Heikki Turunen korosti toiminnan tuottaman oppimisen ja oivaltamisen ilon merkitystä.

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja Jarkko Lampiselkä nosti omassa puheenvuorossaan esille luma-aineiden opettamisen haasteen. Päijät-Hämeen LUMA-keskuksenkin keskeisenä tavoitteena on vastata tähän haasteeseen mm. tarjoamalla opettajille työkaluja opetuksen tueksi sekä tukemalla laaja-alaista verkottumista eri toimijaryhmien ja yliopisto-koulut-yrityskentän välillä.

Opettajien edustajana avajaisissa puhunut Hollolan lukion lehtori Eila Hämäläinen kertoi opettajien odotuksista ja toiveista LUMA-keskukselle. Opettajat toivovat yleisesti tiedon lisäämistä, nuorille tietoa luma-aineiden opiskelusta, jotta innostus luonnontieteisiin säilyisi, ja opettajille täydennyskoulutusta. Konkreettisina toimintaehdotuksina hän esitti mm. laitevuokrauksia, kummiluokka- ja LUMA-yhdysopettajatoimintaa, apua projektien koordinointiin ja erilaisten kilpailujen, leirien ja kansainvälisen yhteistoiminnan organisointiin.

Päijät-Hämeen LUMA-keskus organisoidaan Lahden Yliopistokampuksen yhteyteen ja käynnistysvaihe rahoitetaan EU-rahoituksella. Keskuksen koordinoinnista vastaa Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, mutta toiminta on käytännössä yhteistyötä verkostossa, joka ylittää organisaatio- ja oppilaitosrajat. Yliopistoille LUMA-toiminta tarjoaa erinomaisen väylän toimia yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja välittää tietoa molempiin suuntiin.

Tarkempaa tietoa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta löytyy keskuksen verkkosivuilta, jotka löytyvät oheisen linkin kautta.

Tunnelmia avajaisjuhlista 31.10.2013:


Professori Maija Aksela


LUMA-toiminnan esittelyä avajaisten yhteydessä järjestetyssä näyttelyssä


Kariston koulun oppilaat esittivät avajaisissa Vesihiisi-räpin


Kuvat Antti Sihlman
Teksti Anne Antila, Lahden Yliopistokampus ja Kirsi Lindqvist, HY Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

tiistai 22. lokakuuta 2013

Nuoret ja luonto tiedekahvilan teemana 17.10.2013

Tutkijatohtori, FT Riikka Puhakka tiedekahvilassa 17.10.2013



Tutkijatohtori, FT Riikka Puhakka esitteli tiedekahvilassa tutkimustaan nuorten luonnossa virkistäytymisestä, luonnolle antamista merkityksistä ja suhteesta luontoon. Viime aikoina Suomessakin on noussut huoli lasten ja nuorten luonnosta vieraantumisesta. Ovatko tämän päivän kaupunkilaisnuoret luonnosta vieraantuneita diginatiiveja vai metsästä hyvinvointia ammentavia luontoilijoita?

Lahden seudulla keväällä 2013 toteutetun tutkimuksen perusteella luonto on 15–21-vuotiaille nuorille ennen kaikkia elämysten ja virkistyksen lähde. Temaattisen kirjoitusaineiston perusteella luonto on tärkeä osa elämää suurelle osalle nuoria, erityisesti naisille. Luonto lisää nuorten hyvinvointia ja monen lempipaikka sijaitsee luonnonympäristössä, esimerkiksi mökillä. Toisaalta reilu kymmenesosa tutkituista nuorista ei ole kiinnostunut luonnosta tai vietä aikaansa luonnonympäristössä.

Veteen perustuvat harrastukset (esim. auringonotto tai muu oleskelu rannalla/luonnossa, uinti luonnonvesissä) ovat tärkeitä luontoaktiviteetteja Lahden seudulla asuville nuorille. Vaikka nuoret eivät käyttäisi luonnonympäristöä erityisiin harrastuksiin, luonto voi olla hyvin merkityksellinen heille. Aiemmilla sukupolvilla on tärkeä merkitys luontosuhteen siirtämisessä. Suurin osa niistä tutkituista nuorista, joille luonto on tärkeä, on oppinut luontoa koskevia tietoja ja taitoja vanhemmilta ja isovanhemmilta. Todennäköisesti osa nuorista lisää luonnossa virkistäytymistä myöhemmässä elämänvaiheessa: heillä on kiinnostusta luontoa kohtaan ja luonnossa liikkumisen taitoja, mutta tällä hetkellä muut tekijät (esim. ystävät, koulu ja muut harrastukset) ovat tärkeämpiä heidän elämässään.

Lasten ja nuorten luontosuhde herätti tiedekahvilassa vilkasta keskustelua. Kahvilassa kerrottiin myös, millaisin toimin Lahden päiväkodeissa on alettu tutustuttaa lapsia luontoon. Vapaaehtoiset ympäristömummot ja -vaarit kertovat lapsille luonnosta ja vievät heitä luontoon, vaikkapa pilkille järven jäälle.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Lokakuun tiedekahvilassa pohditaan nuorten luontosuhdetta

Syksyn seuraava tiedekahvila järjestetään 17.10.2013 klo 13-15. FT, tutkijatohtori Riikka Puhakka esittelee kahvilassa juuri valmistunutta tutkimustaan päijäthämäläisten nuorten suhteesta luontoon. Iltapäivän kuluessa mietitään mm. kysymystä, ovatko tämän päivän nuoret vieraantuneet luonnosta? Tiedekahvilan tarkempi esittely ja ilmoittautumisohjeet Ajankohtaista -sivulla.

Tervetuloa!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Blogi tiedekahvilasta 25.9.2013: Mitä annettavaa toimijuus- käsitteellä on vanhussosiaalityölle?



Tohtorikoulutettava VTL Ylva Krokfors Tiedekahvilassa 25.9.



Lahdessa vetämäni tiedekahvila takana. Vähän yleisöä, mutta sitäkin mielenkiintoisemmat keskustelut!  
Kerroin väitöstutkimukseni taustasta, toimijuuden ja sosiaalisten alueiden teoriasta sekä niihin pohjautuvasta  omasta käsityksestäni toimijuudesta.
 Käsittelin esityksessäni iäkkäiden ihmisten ja heidän kanssaan työskentelevien sosiaalityöntekijöiden toimijuutta, käyttäen esimerkkejä  tutkimusaineistostani kahdesta eri kuntoutuslaitoksesta sekä kokemuksistani kuntoutussosiaalityössä. Yleisö oli aktiivisesti mukana, tuoden omia esimerkkejä ja kysellen.  Erityisen mielenkiintoinen oli keskustelumme iäkkäiden ihmisten palvelutarpeiden huonosta ennakoinnista, tiedon huonosta siirtymisestä yksityisten palveluntuottajien, esimerkiksi kuntoutuksen tuottajien ja kunnallisen hoivatyön & sosiaalityön välillä. Iäkkäillä ihmisillä saattaa olla usean eri tahon tekemiä hoito-, palvelu- ja kuntoutussuunnitelmia.

Näen että  toimijuusnäkemyksen hyödyntäminen esimerkiksi toimijuuden modaliteettien käyttämisenä haastattelutilanteissa toimijuuskysymyksinä ja sosiaalisten alueiden vaikutuksen näkeminen iäkkään ihmisen toimijuudessa toisi iäkkään ihmisen arjen konkreetisemmin ja realistisemmin esille. Tämä helpottaisi oleellisesti kokonaiskuvan saamista iäkkään ihmisen elämäntilanteesta, toimijuudesta, itsenäisen elämän tukemisen edellytyksistä. Se avaisi keskustelun siitä, miten iäkkään ihmisen tarpeet ja palvelut kohtaavat tai eivät kohtaa.
Tutkija tarvitsee näitä oman tutkimuksen esittelyjä aina silloin tällöin. Ne selkiyttävät omia ajatuksia ja antavat intoa tutkimuksen eteenpäin viemiseksi.

Kauniaisissa 29.9.2013 Ylva Krokfors

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Yhteiskunnan ikääntyminen yhdistää Suomea ja Japania





Lahdessa vieraili 9.-12.9.2013 kymmenen japanilaisen ikääntymisen tutkijan ja ikääntyvien kanssa työskentelevän sosiaalityöntekijän ryhmä. Ohjelmaan sisältyi seminaareja, työpajatyöskentelyä sekä vierailuja paikallisissa ikääntyneiden palvelu- ja hoitokodeissa.

Vierailun kuluessa todettiin, että vanhenemiseen liittyvät muutokset ja ilmiöt ovat ylikansallisia. Ikääntyneisiin suhtautumisessa ja hoitokäytännöissä on yllättävänkin paljon yhtäläisyyksiä Japanissa ja Suomessa. Vierailun tilaisuuksissa jaettiin kokemuksia ja hyviä toimintatapoja, joista voisimme ottaa toisiltamme oppia. Esityksissä ja keskusteluissa ikääntymistä tarkasteltiin myönteisenä, mielenkiintoisena elämänvaiheena, jonka mielekkyyttä pyritään molemmissa kulttuureissa tukemaan erilaisilla innovatiivisilla ratkaisuilla. Tilaisuuksissa kuultiin esimerkkejä mm. muistelutikusta, Haloo Päijät-Häme -hankkeen ikääntyneiden puhelinpalvelusta, ikääntyneiden roolista Japanin maaseudulla ja erilaisista toimintatavoista muistisairaiden hoidossa japanilaisessa ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Hautumaan vierailusta jäi monia yhteistyön mahdollisuuksia.

Professori Hiroko Yamada, Doshisha University, Ageing as a positive
phenomenon -seminaarissa Lahden hiihtomuseolla 10.9.

Lahden kaupungin vieraina
Tunnelmia vierailuviikolta.....


   



Työpajatyöskentelyä
Tutustumiskäynnillä Hyvinvointikeskus Onnissa Pukkilassa
Lahden vesitornissa Research and Sushi at the Tower -workshopissa













Valokuvat: Ilkka Haapola ja Päivi Kuosmanen



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Syksyn ajankohtaisia tapahtumia hankkeessa

Syksy alkaa japanilaisten ikääntymisen tutkijoiden ja käytännön toimijoiden vierailulla 10.-13.9.2013. Vierailuun liittyy mm. työpajoja ja tutustumiskäyntejä paikallisiin ikääntyneiden hoito- ja hoivapalveluja tarjoaviin kohteisiin. Tiistaina 10.9. järjestetään Ageing as a positive phenomenon - enriching interaction -seminaari, joka on tarkoitettu kaikille ikääntymiseen liittyvästä ajankohtaisesta tutkimuksesta sekä suomalaisen ja japanilaisen ikääntyneiden hoidon eroista ja yhtäläisyyksistä kiinnostuneille. Lisätietoja Ajankohtaista -sivulla.

Tutkijapraktikumissa tehtävää tutkimusta esittelevät Tiedekahvilat käynnistyvät jälleen syyskuussa. Syksyn ensimmäisessä kahvilassa keskiviikkona 25.9. klo 13-15 tutkija Ylva Krokfors esittelee omaa gerontologisen sosiaalityön alaan liittyvää tutkimustaan. Lisätietoja ylva.krokfors@helsinki.fi, p. 050 3199 348.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Yksilön ammatillisella kasvulla puhtia työssä jaksamiseen



Koulutetuista opettajista tulee tulevina vuosina olemaan pulaa. Yleisesti poistuma työelämästä tulee kiihtymään. Suurimmillaan se on vuosina 2015–2018 ja jatkuu edelleen voimakkaana vuoteen 2025. Ihmisten elinajan ennuste nousee vuosi vuodelta ja julkinen keskustelu viittaa vahvasti siihen suuntaan, että töissä on oltava entistä pidempään. Tällaiset skenaariot suuntaavat pohdintaa vakavasti niihin keinoihin, joilla voidaan edistää työhyvinvointia. Opettajien sairauspoissaolot ja ennenaikainen eläköityminen hankaloittavat koulujen toiminnan sujuvuutta. Koko yhteiskunnan etu on, että löydetään mielekkäitä keinoja, joilla nämä poissaolot saadaan laskusuuntaan.

Työssä jaksaminen ja yksilön ammatillinen kasvu ovat usean vuoden ajan kiinnostaneet kasvatustieteen maisteri Henry Lipposta.  Hän työskentelee Hämeen rykmentissä urheilukoulussa ja opiskelee työn ohessa liikuntatieteellisen tiedekunnan liikuntakasvatuksen laitoksella Jyväskylässä.
Jatko-opinnot Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa alkavat tänä vuonna aiheesta ”Elinikäinen oppiminen yli 55 – vuotiaiden liikunnan opettajien työuralla”. Hänen mukaansa työhyvinvointi pohjaa johtamiseen, osaamiseen ja työn hallintaan. Hän on aiemmissa opinnoissa perehtynyt työssä oppimiseen ja sen ohjaamiseen. Näistä opinnoista on noussut mielenkiinto tarkastella osaamisen kehittämisen merkitystä työssä jaksamiselle työuranaikana.

Lipposen tutkimuksen tavoitteena on saada näkyviin niitä toteutuneita malleja, joita mahdollisesti voidaan soveltaa liikunnanopettajien työyhteisöissä. Useat tutkimukset ja työhyvinvoinnin lähdekirjallisuus korostavat, että osaamisella on suuri merkitys työssä jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Lipposen tutkimuksella on tarkoitus nostaa esiin kysymys onko näin. Tutkimuksella tavoitellaan malleja siitä, miten osaamisen kehittämistä ja työnsisältöä tulisi kehittää niin, että se tukee työssäjaksamista koko työuran ajan. Yleisesti todetaan, että työelämän rajoituksia voidaan vähentää hyvällä koulutuksella. Koulutuksessa on otettava huomioon muuttuvan työelämän tarpeet. Merkittävänä näkökantana on huomioitava täydennys- ja jatkokoulutuksen kehittäminen. Tutkimuksessa on tavoitteena tarkastella myös, mitä merkitystä liikunnan opettajien ammatilliseen kasvuun ja työssä jaksamiseen työuran aikaisella informaalilla oppimisella on työuran aikana mutta ennen kaikkea sen viimeisinä vuosina. Mahdollisesti näillä uusilla näkökulmilla ja käytännön toteutustavoilla voidaan vastata koko yhteiskuntaan vaikuttavaan intressiin, saada työntekijät jaksamaan työelämässä työkykyisenä ainakin varsinaiseen eläkeikään.

Lipponen on mukana Viva – terveysliikunnan tutkijayhteisössä, jossa on parikymmentä väitöstutkimusta tekevää tai jatko-opintoja suunnittelevaa päijäthämäläistä. Valmennusryhmäläiset tulevat mm. Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun Vierumäen yksiköstä, Liikuntakeskus Pajulahdesta, Lahden ammattikorkeakoulusta ja Päijät-Hämeen Urheiluakatemiasta. Valmennusryhmä on osa Viva – Terveysliikunnan tutkijayhteisö -projektia, jonka tavoitteena on edistää terveysliikunnan megamaakunnan toteutumista ja nostaa Päijät-Hämeen imagoa liikunnan ja hyvinvoinnin keskuksena. Projekti antaa valmennusryhmäläisille valmiuksia ja ohjausta terveysliikunnan alan jatko-opintoihin. Lipponen toivoo Vivalta erityisesti sparrausta tutkimukseensa. Lisäksi Lipposen mukaan etuna on, että tutkijayhteisö mahdollistaa jatkotutkintoon vaadittavien opintojen suorittamisen lähellä työpaikkaa.

Viva - Terveysliikunnan tutkijayhteisö -projektin (1.5.2012 - 31.12.2013) toteuttaja on Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, kumppaninaan Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahti School of Innovation. Projektia rahoittaa Manner-Suomen ESR -ohjelma.

Kati Honkanen

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Mitä on hyvä elämä vanhuudessa?

 Ei kannata pettää itseään: siinä tulevaisuudessa joka meitä odottaa on kysymys elämän merkityksestä. Et tiedä kuka olet jos et tiedä keneksi tulet: meidän on tunnistettava itsemme tuossa vanhassa miehessä ja vanhassa naisessa. Niin on tehtävä jos tahdomme ottaa vastuun ihmisen osasta kokonaisuudessaan. Silloin emme voi enää välinpitämättöminä hyväksyä viimeisen ikäkauden onnetonta kohtaloa, se kuuluu meille, me olemme se.
(Simone De Beauvoir 1992/1970, 11)
Tämän de Beauvoirin lainauksen voi sanoa tiivistäneen paljon Helsingissä kesäkuussa pidettyjen kahdeksansien Gerontologiapäivien sanomasta. Teemana päivillä oli hyvän elämän edellytykset ja puhetta riitti toimijuudesta, subjektiudesta, osallisuudesta, kansalaisuudesta ja toiseuttamisesta.  Osanottajia, sekä tutkimuksen tekijöitä että käytännön toimijoita, oli yli 800, mikä kertonee teemojen merkityksellisyydestä ja ajankohtaisuudesta.
Sosiaaligerontologian professori Antti Karisto käsitteli päivien avausluennossa kulttuurisia käsityksiä siitä, mitä hyvä elämä voi olla ja miten vanhuus rakentuu erilaisissa puhetavoissa, diskursiivisissa kamppailuissa hyvän ja toivotunlaisen elämän määrittelyistä. Karisto suhtautui varauksella käsitteeseen ”aktiivinen vanhuus” silloin kun aktiivinen määrittyy ikään kuin nuorekkaaksi tavaksi vanheta ja vanhuus kääntyy vanhuuden välttämiseksi. Professori Desmond O’Neill nosti omassa vanhuusiän luovuutta tarkastelevassa luennossaan aktiivisen tai onnistuneen vanhenemisen käsitteen rinnalle optimaalisen vanhenemisen, joka toisella tavalla voisi huomioida yksilölliset erot: mikä nyt on optimaalista kullekin. FT Marja Saarenheimo keskittyi vanhusten toiseuttamisen ja osallisuuden dilemmaan. Toiseus tarkoittaa esimerkiksi lapsellistamista tai estetisoimista, joka jähmettää ja esineellistää kohteensa. Saarenheimo puhui subjektin ehdottomasta kunnioituksesta pohjaten näkemyksensä Levinasiin. Mieleeni tuli Richard Sennettin teksti, jossa hän toteaa, että kunkin subjektin itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttää sen hyväksymistä, että ihminen on toiselle aina jossain määrin käsittämätön.  Tässä onkin läksyä kerrakseen ihan jokaisen arkeen.
Työryhmistä yksi mieleen painuvimmista esityksistä oli Riitta Räsäsen työajan kohdentamista käsittelevä puheenvuoro, jossa hän sivusi puhetta hoitajien kiireestä. Hän totesi, että ongelmat ympärivuorokautisessa laitoshoidossa olevien vanhusten kohdalla voivat poistua vain kiinnittämällä huomiota aineettomien resurssien kuntoon. Myös omassa kenttätutkimuksessani olen havainnut, että vanhukset kohdataan monesti kiireellä silloinkin kun ei ole kiire.  
Monta kertaa kolmipäiväisen konferenssin aikana tuli mieleen Molly Andrewsin (1999, 301–317) teksti, jossa hän on kriittinen tutkimusta kohtaan, joka korostaa vanhuutta sosiaalisena konstruktiona. Tämä mahdollistaa hänen mukaansa puheen esimerkiksi vanhojen ihmisten ”iättömyydestä”, jonka empiirisenä todisteena käytetään sitä, että vanhat ihmiset eivät tunne olevansa vanhoja tai ikäisiään. On tietysti selvä asia, että ikä itsessään ei merkitse mitään (missään elämänvaiheessa), mutta sen merkitystä ei tule myöskään aliarvioida: eletty elämä vaikuttaa meihin; olemme samoja kuin aina, mutta muutumme myös jatkuvasti. Vanhojen ihmisten haluttomuutta kuulua ”vanhan” kategoriaan tulisi Andrewsin mukaan tarkastella myös ikäsyrjinnän ilmentymänä: koska vanhuus on negatiivisesti määrittynyt, ei liene ihme, että harva haluaa lukeutua tuohon kategoriaan. Samasta syystä hänen mukaansa vanhuutta ja vanhusta ei tulisi sanoina hylätä, pikemminkin päinvastoin. Itseäni ihmetyttää erityisesti puhe ”ikäihmisistä”. Mitä muut ihmiset silloin ovat, iättömiä? Entä mitä ikäihmiset ovat ilman ikä-etuliitettä, eivät samanlaisia ihmisiä kuin muut?
Andrewsin mukaan vanhuustutkimuksen haaste on tavoittaa se, mikä vanhan ihmisen identiteetissä muuttuu ja mikä pysyy samana. Sama hankaluus koskettaa myös vanhustyön käytäntöjä. Ongelmat eivät ratkea tuijottamalla vain hoitohenkilökunnan toimintaa. Hoitokäytäntöjen lisäksi tarvitaan muutoksia sekä rakenteiden että vanhuutta koskevien kulttuuristen käsitysten tasolla.  Vanhuusiän monivivahteisuus muutoksineen ja pysyvyyksineen tulisi pystyä hahmottamaan ja vanhuus nähdä asiana, joka koskettaa kaikkia, jotka elävät pitkään.  Hyvän elämän edellytykset säilyvät suunnilleen samoina läpi elämän. Gerontologiapäivien perusteella tulevaisuus näyttää tässä suhteessa valoisammalta: vanhusten toimijuudesta, osallisuuden merkityksestä, kokonaisvaltaisesta kohtaamisesta ja itsemääräämisoikeudesta puhutaan yhä enemmän ja kuuluvammin.
Karoliina Ojanen

torstai 20. kesäkuuta 2013

Maantieteilijät kokoontuivat Reykjavikissa

Pohjoismainen maantieteilijöiden tapaaminen (Nordic Geographers Meeting) kokosi kesäkuussa Reykjavikiin noin 400 osallistujaa paitsi Pohjoismaista myös 20 muusta maasta ympäri maailmaa. Suomalaiset maantieteilijät eri yliopistoista olivat hyvin edustettuina, yli 40 hengen voimin. Aiempia tapaamisia suuremman osallistujamäärän selittänee konferenssin kohdemaa, vetovoimainen Islanti. Kolmen tiivistahtisen konferenssipäivän lisäksi maantieteilijät osallistuivat ennen konferenssia järjestettyihin ekskursioihin tai tutustuivat iltaisin Reykjavikiin ja muihin lähiseudun kohteisiin. Kokonaisuudessaan konferenssi oli erittäin hyvin järjestetty ja sisällöltään antoisa.

Reykjavikin värikästä keskustaa.
Konferenssin teemana oli vastuullisuuden maantiede: millaista maantiedettä tarvitaan, jotta julkisessa päätöksenteossa ja politiikassa pystyttäisiin vastaamaan nykyisiin taloudellisiin, ekologisiin ja sosiaalisiin haasteisiin oikeudenmukaisella ja vastuullisella tavalla? Konferenssin kuusi pääluentoa käsittelivät tätä teemaa erilaisista näkökulmista. Suomesta pääluennoitsijana oli Oulun yliopiston professori Jarkko Saarinen, jonka luento käsitteli kriittisellä tavalla kestävää matkailua. Käsitteen ongelmana on, että se määritellään usein elinkeinolähtöisesti ja samalla painotetaan enemmän taloudellista kuin ekologista tai sosio-kulttuurista ulottuvuutta. Lisäksi kestävyyttä tarkastellaan usein vain yksittäisen matkailukohteen tasolla, kun sen sijaan tulisi ottaa huomioon vaikutukset koko matkailusysteemissä. Esimerkiksi Gösslingin ym. (2002) tutkimuksen mukaan yli 97 % kaukomatkailijan energian käyttöä koskevasta ekologisesta jalanjäljestä aiheutuu kohteeseen ja sieltä pois matkustamisesta ja vain muutama prosentti itse kohteessa tapahtuvasta toiminnasta. Saarinen korosti sitä, että parhaimmillaan matkailu voi toimia välineenä kestävään kehitykseen, mutta kaikki matkailu ei ole eikä tule olemaan kestävää.

Maantieteen moninaisuus tuli ilmi konferenssin sessioissa: kaikkiaan sessioita oli 46, ja ne kattoivat hyvin monipuolisesti teemoja aina luonnonmaantieteestä kulttuuri- ja talousmaantieteeseen. Itseäni kiinnostivat eniten lapsuuden ja nuoruuden maantiedettä, matkailumaantiedettä sekä matkailua ja luonnonsuojelua käsittelevät sessiot. Valitettavasti kaikkia kiinnostavia, päällekkäin osuneita esityksiä ei ollut mahdollista käydä kuuntelemassa. Oma esitykseni (yhdessä Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden Kati Pitkäsen ja Jussi Semin kanssa) käsitteli Y-sukupolven eli 15–30-vuotiaiden suomalaisten vapaa-ajan asumista. Tutkimuksen perusteella mökkeily kiinnostaa paljon matkustavia nuoriakin, mutta uuden mökkeilijäsukupolven myötä vapaa-ajan asuntojen varustetasoon ja lähiseudun palveluihin saattaa kohdistua aiempaa enemmän odotuksia tulevaisuudessa. Kaupungistuneelle Y-sukupolvelle mökki voi toimia ikään kuin porttina luontoon.  

Vastuullisuuden teema näkyi upealla tavalla myös konferenssin järjestelyissä. Jokaiselle 400 osallistujalle jaettiin uniikki, islantilaisesta villasta käsin neulottu konferenssikassi. Kassit oli suunniteltu juuri tätä konferenssia varten. Kaksikymmentä paikallisen Lions Clubin naisjäsentä olivat neuloneet kassit, ja niistä kertyneet tulot annettiin Lions Clubin hyväntekeväisyysrahastoon. Kassi jäi Islannin matkan muistoksi, jota voi käyttää jatkossa vaikka tabletin kuljettamiseen.   

Jokaiselle osallistujalle jaettiin käsin neulottu uniikki konferenssikassi.
Konferenssi tarjosi mahdollisuuden verkostoitua muiden tutkijoiden kanssa paitsi sessioiden tauoilla myös tervetuliaisvastaanotolla ja konferenssi-illallisella. Illallinen järjestettiin avaruusaluksen näköiseksi kuvaillussa Perlanissa, joka on vesitorni. Herkuttelimme muun muassa paikallisella kalalla ja lampaalla ylimmän kerroksen näköalaravintolassa, jonka lattia pyöri ympäri ja samalla koko kaupungin maisemat tulivat tutuiksi. Reykjavik monine aaltopeltitaloineen ei varsinaisesti ollut idyllinen kaupunki, mutta pikkukylämäinen tunnelma, matalat värikkäät talot ja vilkas kävelykatu tekivät siitä omalla tavallaan ihastuttavan. Viimeisen illan Islannissa kruunasi käynti geotermisessä Blue Lagoon -kylpylässä, jonka lähes 40-asteisessa vedessä oli mahtavaa rentoutua pitkien konferenssipäivien jälkeen. Vaikka en juuri nähnyt Islantia Reykjavikin ulkopuolelta, maa teki sen verran suuren vaikutuksen, että aion ehdottomasti palata sinne takaisin! Pohjoismaiset maantieteilijät puolestaan kokoontuvat seuraavan kerran vuonna 2015 Virossa, mikä jo herätti konferenssiin osallistujien keskuudessa kriittisiä kommentteja Pohjoismaiden uudenlaisesta määrittelystä…

Konferenssi-illallinen järjestettiin Perlanissa.

Lähde:
Gössling, S., Borgström Hansson, C., Hörstmeier, O. & Saggel, S. (2002). Ecological footprint analysis as a tool assess tourism sustainability. Ecological Economics 43: 2–3, 199–211.