Hiljaisuutta vai hälyä? Luonnon merkitykset suomalaisessa kulttuurissa (Kulttuuriaamukahvien jälkimaininkeja)

Outi Ampuja (oik.) ja yleisöä

Janne Vanhanen ja John Cage'n 4'33''

Riikka Puhakka

(Kuvat: Ilkka Kuhanen)

Lahden Palmenian järjestämiä Kulttuuriaamukahveja vietettiin Kirjan ja ruusun päivän hengessä keskiviikkona 24.4.2013 Lahden aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa. Vieraina oli laaja joukko kulttuurialan vaikuttajia (39 osallistujaa). Tilaisuuteen oli kutsuttu kolme puhujaa:

FT, dosentti Outi Ampuja: Metsän hyväilevä humina: luonnon hiljaisuuden kokeminen ja merkitys muisteluaineistossa

FT, estetiikan tutkija Janne Vanhanen: Luonnon häly ja hiljaisuus

FT, tutkijatohtori Riikka Puhakka: Luonto kansallispuiston kävijöiden kokemana

Edellä mainitut toimivat tutkijoina Helsingin yliopistossa. Tilaisuudessa kuultiin myös puhallinyhtye Trio 47:n soittoa sekä Eeva-Liisa Mannerin ja Paavo Haavikon runoja Marja-Terttu Lounavaaran lausumana.

Outi Ampujan tutkima muisteluaineisto loi ikkunan hiljaisuuteen liittyviin mielikuviin ja sen moninaisiin merkityksiin. Yksi yhdistää hiljaisuuden onneen, toinen ahdistukseen. Erityisesti mieleeni jäi Ampujan metaforat hiljaisuudesta tilana ja melusta kireänä kapselina.

Janne Vanhanen käsitteli hiljaisuuden ja melun filosofista perustaa: ääni on värähtelyä, ja hiljaisuus on äänen puutetta. Täydellinen hiljaisuus ei ole mahdollista, sillä kehollisina olentoina kuulemme, jos emme muuta, niin aineen liikkeen ruumiissamme, esimerkiksi veren virtauksen aiheuttaman kohinan.

Riikka Puhakan esitelmä käsitteli luonnon eri merkityksiä kansallispuiston kävijöiden kokemana. Suhdetta luontoon voi määrittää voimakas tunne samuudesta. Toisaalta suhteen taustalla voi olla vastakkainasettelu kulttuurin/kaupungin ja luonnon välillä. Jälkimmäisessä tapauksessa luonto on toinen, jossakin tuolla, jonne meneminen on erityinen, arjen rikkova tapahtuma.

       

Inspiroivat esitelmät virittivät runsasta keskustelua. Jokaisella on omanlainen suhde hiljaisuuteen ja luontoon, eikä kuvailulle välttämättä ole sanoja. Molemmat löytyvät sisältämme, ja meillä on niistä omaa, hiljaista ja henkilökohtaista tietoa.

Eräs keskustelunavaus koski äänen häiritsevyyden ja tottumuksen suhdetta. Ajatukseni karkasivat lapsuuteni äänimaisemaan: Malmin lentokentän pienten koneiden nopeasti lähestyvä ja häipyvä moottorien pärinä sekä kauempana sijaitsevan Helsinki-Vantaan suurten koneiden etäinen kumina. Se ei ollut melua, vaan paikallaan pysyvälle pienelle ihmiselle merkkejä lähdöstä ja paluusta, kaukaisista maista ja vapaudesta.

Kiitos Rajapinta-hankkeelle ja järjestäjille!

Veera L., melkein kesällä