tiistai 7. toukokuuta 2013

Kuinka pitkäaikaisia elämäkokemusten vaikutukset voivatkaan olla! Eli terveisiä gerontologian intensiivikurssilta!


Olin opiskelijan roolissa viikon kestäneellä kurssilla: Nordplus Gerontology intensive course:“Promoting active ageing throughout the life course”. Elämänpolkuajattelu on vahvasti esille noussut tutkimusvirtaus myös gerontologisessa tutkimuksessa. Sain kurssilla ammentaa eri alojen tutkijoiden näkemyksistä uusia ideoita ja aimo annoksen uutta tietoa elämänvaiheiden ja –polkujen tutkimuksesta.

Eniten minua yhä jaksaa yllättää se, miten kauaskantoisia vaikutuksia yksittäisillä valinnoilla on, ja miten ne vaikuttavat koko sosiaaliseen verkostoon jossa elämme. Kyse on jonkinasteisesta ns. perhosvaikutuksesta, jossa asenteet ja ympäröivä yhteisö muovautuvat sen mukaan miten yksittäiset yksiöt toimivat, ja toisinpäin. Esimerkiksi aikuisiän elämäntapahtumista useat sijoittuvat työ- tai perhe-elämän saroille, ja ylikuormittuminen tai pitkäkestoinen stressi jättävät jälkensä niin ihmissuhteisiin, tulevaisuudennäkymiin kuin fyysisen elimistön toimintaankin sekä sairastuvuuteen. Toisaalta psykologisesta näkökulmasta yksilön persoonallisuudenpiirteet ja toimintamallit saattavat näyttäytyä voimavaroina vaikealla hetkellä.

Kuitenkin, vaikka ihmiset näyttäytyvät elämänpolkuja tutkittaessa muuntuvina, toistavat he yllättävän usein saman tyyppisiä valintoja elämänsä varrella. Tahtoisin silti uskoa, että jokainen pystyy vaikuttamaan valitsemansa polkunsa tulevaisuudennäkymiin, ja onhan tutkimuksissakin näytetty että positiivinen muutos voi olla kestävä, ja kääntää polun kohti tyytyväistä vanhenemista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti