Hyvinvoinnista ja elämänkulusta virisi keskustelua tiedekahvilassa

Lahden tiedekahvilassa keskustelimme hyvinvoinnin erilaisista sisällöistä, siitä mitä pidetään itselleen tärkeänä, sekä elämänpolun nivel-, solmu- tai kiisikohdista. Kuka hyvinvoinnin määrittelee, ja mitä määritelmästä seuraa? Entä olisiko elämässä löydettävissä tapahtumia tai tapahtumakulkuja, joilla voisi ennustaa tyytyväisyyttä tai hyvinvointia myöhemmin elämässä?

Ikihyvä –aineisto suo mahdollisuuden tutkia asiaa. Lähdimme liikkeelle siitä, että ihmiset itse voivat parhaiten kertoa mikä heille on tärkeää. Lähes kaikki vastaajat pitivät terveyttä, fyysistä kuntoa (tai toimintakykyä) ja suhteita perheenjäseniin tärkeinä, ja nämä pysyivät tärkeinä iän karttuessa. Lisäksi merkityksellistä omalle hyvinvoinnille oli sekä ”mahdollisuus asua paikassa jossa tuntee olevansa kotonaan” että liikkuminen luonnossa. Toisaalta osan hyvinvoinnille mm. uskonnollisuus, järjestötoiminta ja vapaaehtoistyö oli erittäin merkityksellistä. Taloudellinen toimeentulo nousi myös esiin, mutta tärkeämpää olivat asumiseen ja elinympäristöön, terveyteen sekä läheisiin ihmissuhteisiin liittyvät seikat.

Elämänpolku on ketju, jossa tapahtumat seuraavat toistaan. Päätöksillä ja sattumilla voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia hyvinvoinnin eri osa-alueille. Kausaalisuudella voi myös olla kesto. Osa käänteistä vaikuttaa elämän polulla vain hetken. Mutta toisilla voi olla koko elämän mittainen vaikutus; lasten saanti, ensimmäinen työpaikka, sota tai elinpiirin ihmissuhteiden muutos voivat muokata mahdollisuuksia ja elämää pitkäksi aikaa. Suurin vaikutus hyvinvointiin näyttäisi olevan viime vuosien tapahtumilla, pysyvyydellä tai yllättävillä käänteillä sosiaalisissa piireissä. Omat mahdollisuudet ja pystyvyys vaikuttaa elämänsä asioihin (tai itsemääräämisoikeus) ovat avaimia hyvinvointiin.

Keskustelimme miksi nykypäivän 80v ylittäneet olivat arvioineet eri osa-alueet vähemmän tärkeiksi hyvinvoinnilleen, kuin nuoremmat? Onko kyse siitä, että elämän on opettanut, ja asioiden tärkeysjärjestys on kirkastunut. Vai onko kyse siitä, että he muistavat oman lapsuutensa vanhainkodit, tai että omaa tilanne ei kokonaisuudessaan ole niin tärkeää verrattuna vaikkapa läheisten tai lasten ja lastenlasten oloihin? Asiaa voisi selittää myös kulttuurisella ja historiallisella ajankuvalla (syntymäkohortti, yhteiskunnalliset tapahtumat, naisten asema, jne).

Eläkeajan yhteisöllisyys tuli esiin useassa kohdassa: eläköityminen kun on suuresti elinpiiriä koskettava asia. Suurien muutosten sekä nykypäivän tietovirran ja palvelutarjonnan keskellä oli ikäihmisten kanssa työtä tekevillä usein noussut esiin turvattomuuden kokemus. Esimerkiksi henkilö joka hakee ateriapalvelua voi kaivatakin turvallisuutta, tai verenpainemittaukseen saatetaan saapua vain keskustelemaan toisen ihmisen kanssa. Toisaalta onko tilanne sama nuorilla: heillekin tempoileva nykyelämä voi aiheuttaa herkemmin epävarmuutta ja turvattomuutta. Tällöin turvaa saatetaan hakea muualta, kun elämä ei ole niin ennustettavaa ja tasaista. Syklisyydestä, yllättävyydestä ja jatkuvasta valintojen tekemisestä tulee näin normatiivista. Elämänhallinta nouseekin yhä enemmän esille – lapsuudesta vanhuuteen saakka. Hallinta liittyy tällöin oletettavasti sen hetken luottamuksen kokemukseen, koska tulevasta ei tiedä.

Suurkiitos kaikille kahvittelijoille ja keskusteluun osallistuneille! Tervetuloa joulukuussa sitten tiedekahvilaan kuulemaan ja pohtimaan asioita miehistä.

Elämänkulun tapahtumia tutkimme lisää aineiston pohjalta, ja olemmekin aloittamassa yhteisprojektia hyvinvoinnista, eläköitymisestä ja elämänkulusta: päivitämme tutkimustietoa ja ajatuksia ”Elämänkulkua ja tutkimusta” -blogiimme!