keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Luonnon hyvinvointivaikutukset esillä matkailututkijoiden symposiumissa

Suomen matkailututkimuksen seura juhlisti maaliskuussa kymmenvuotista taivaltaan m/s Silja Serenadella. Yhdeksännessä Matkailu- ja vapaa-ajantutkimuksen symposiumissa oli mukana 25 osallistujaa eri yliopistoista, ammattikorkeakouluista ja muista alan tutkimusta tekevistä tai hyödyntävistä organisaatioista. Kahden päivän aikana kuultiin 15 esitystä, jotka käsittelivät muun muassa matkailun taloudellisia vaikutuksia, paikallisväestön suhtautumista matkailun kehittämiseen ja palvelumuotoilun käyttöä matkailuyrityksen asiakastiedon lisääjänä.
 
Keynote-esityksessään professori Liisa Tyrväinen Metsäntutkimuslaitoksesta tarkasteli sitä, miten tietoa luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista voidaan hyödyntää matkailussa. Luonnon vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin ovat monen tekijän summa. Ensinnäkin luontoalueet houkuttelevat ihmisiä ulkoilemaan, mikä edistää fyysistä (ja psyykkistä) terveyttä. Luontoympäristö parantaa mielialaa ja palauttaa stressistä. Lisäksi laajat metsäalueet vaimentavat melua ja parantavat ilmanlaatua. Luonnossa ihmisillä on mahdollisuus sekä sosiaalisen kanssakäymiseen että yksinoloon. Tutkimusten perusteella selvä vaikutus hyvinvointiin saadaan, kun lähiviheralueita käytetään vuositasolla yli 5 tuntia kuukaudessa tai kun kaupungin ulkopuolisilla luontokohteilla vieraillaan keskimäärin 2–3 kertaa kuukaudessa. Jo lyhytaikaisilla vierailuilla on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia psykologiseen hyvinvointiin.
 
Viime vuosina Suomeen on rakennettu ensimmäiset terveysluontopolut, joissa on metsän ja ympäristön kokemiseen ja havainnoimiseen liittyviä harjoite- ja informaatiotauluja. Tyrväinen kertoi myös esimerkkejä Japanista, jossa on kehitetty metsäterapiaa ja sertifioitu terveysmetsiä. Kaupungistumisen arvioidaan lisäävän luontomatkailun kysyntää. Matkailutuotteiden osia voivat olla luonnossa liikkuminen (aktiviteetit), oleskelu ja stressistä palautuminen, luonnonläheinen majoitus, terveellinen lähiruoka, sauna ja luonnonkosmetiikka sekä terveyspalvelut. Luonnon merkityksen hyvinvoinnin lähteenä nosti esille myös lehtori Susanna Saari Turun ammattikorkeakoulusta. WelDest-hyvinvointi- ja terveysmatkailututkimushankkeen tulosten perusteella viihtyisä luonnonympäristö on tärkeä tekijä hyvinvointi- ja terveysmatkailijan kohdevalinnassa.  
 
Jatkoin teeman käsittelyä omassa esityksessäni, jossa tarkastelin 1990-luvulla syntyneiden nuorten eli ns. Y-sukupolven luonnossa virkistäytymistä ja luontosuhdetta. Lahden seudulla asuville 15–21-vuotiaille nuorille tehdyn tutkimuksen perusteella luonto on tärkeä osa elämää valtaosalle nuoria. Luonto lisää nuorten hyvinvointia; se muun muassa rentouttaa, rauhoittaa ja mahdollistaa arjesta irtautumisen. Tulevaisuudessa saattaa olla entistä enemmän kysyntää luontomatkailun ohjelmapalveluille. Opastusta ja ohjausta kaivataan, jos luonnossa liikkuminen ei ole osa kaupunkilaisnuorten jokapäiväistä arkea. Osan mielestä kaupungeissa ei ole oikeaa luontoa, joten luonnon perässä ollaan todennäköisesti valmiita myös matkustamaan. Tulevaisuuden ennakoiminen on kuitenkin haasteellista, sillä luonnossa virkistäytyminen on sidoksissa ikään ja elämänvaiheeseen: vaikkapa marjastus ja sienestys saattavat alkaa kiinnostaa nuoria myöhemmässä elämänvaiheessa.

Tekstin kirjoittaja: tutkijatohtori Riikka Puhakka
   

torstai 20. maaliskuuta 2014

Eettisyydestä gerontologisessa sosiaalityössä ja vanhustenhoidossa



XVI sosiaalityön tutkimuksen päivät järjestettiin Itä-Suomen yliopistolla, Kuopion kampuksella 13.-14.2.2014. Päivien teemana oli "Eettisyys ihmistyössä". Eettisyyttä käsiteltiin päivillä sosiaalityötä ja yhteiskuntaa laajasti läpäisevänä teemana.
Päivillä kokoontui työryhmiä, joissa tarkasteltiin eettisiä kysymyksiä esimerkiksi eri tutkimusteemojen tai yhteiskunnan ilmiöiden kautta. Ryhmää gerontologinen sosiaalityö ja vanhustenhoidon eettiset kysymykset, vetivät professori Marjaana Seppänen ja professori (emer.) Jyrki Jyrkämä. Ryhmässä oli esityksiä vanhusten hoidon ajankohtaisista, ennen kaikkea eettisistä kysymyksistä mutta myös gerontologisen sosiaalityön kehittämisestä ja suuntaamisesta. Gerontologiseen sosiaalityöhön liittyvät workshopit eivät yleensä ole olleet mikään yleisömenestys ja paljon on meitä samoja tutkijoita niissä pyörinyt. Tähän workshopiin tuli kuitenkin niin paljon esityksiä että se sai lisäaikaa iltapäivään!  Niin esittäjissä kuin yleisössäkin näkyi uusia naamoja!
Vanhusten arjen, hoidon ja muiden kipupisteiden esiin nostaminen on yksi gerontologisen sosiaalityön tärkeistä tehtävistä. Tutkimuksen päiviltä ja viimeaikaisista kirjoituksista vanhojen ihmisten kohtaamisesta kodin arjessa, kuntoutuksessa ja laitoshoidossa ovat nostaneet mieleeni paljon ajatuksia. Professori (emeritus) Pauli Niemelän hieno luento Ihmisarvo ja sosiaalityö nosti esille kasvojen säilyttämisen: asiakkaan oikeuden tulla kuulluksi omana itsenään, kunnioittavasti.  Esimerkiksi Karoliina Ojasen käynnissä olevassa tutkimuksessa vanhoista miehistä laitoshoidossa on tullut esille julmia, piittaamattomia tilanteita, joissa miehiä on jätetty huomioimatta, hoitamatta ja heitä on nöyryytetty. Dosentti Gustaf Molander on juuri julkaissut kirjan: Hoidanko oikein? Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä. Kirjaa varten hän itse työskenteli erilaisissa kunnallisissa ja yksityisissä vanhusten hoitoyksiköissä lähihoitajien apulaisena (HBL 4.3.2014 s.20).
Psykohistorioitsija Juha Siltala on jo vuonna 2007 ilmestyneessä” Työelämän hyvinvoinnin lyhyessä historiassa esittänyt teräviä analyysejä jotka ovat yhä ajankohtaisia. Hän kirjoittaa kehittämisestä ylhäältä alaspäin (s.486). Siinä työelämän kehittäminen nähdään erillisinä projekteina, seuranta- ja arviointijärjestelminä jotka johto ylhäältä lanseeraa ”muutosvastarintaan jämähtäneen suoritusportaan” työn kehittämiseksi.
Käytännön hoitotyötä tekevät joutuvat priorisoimaan ja vähentämään työtehtäviä jotka he kokevat tärkeiksi. Tämä aiheuttaa ahdistusta, huonoa omaatuntoa ja kritiikin pelkoa. Toivotaan esimiesten ottavan kantaa siihen mikä on välttämätöntä ja mikä ei. Vastuuta käytännön yksittäisistä tilanteista eivät esimiehet voi ottaa ja pallo heitetään takaisin käytännön työn tekijöille. Vanhojen ihmisten hoito on usein hoidettavien huonon muistin ja kunnon sekä päivittäin hoitoon liittyvien päätösten teon vuoksi myös eettisesti hyvin kuormittavaa (HBL 4.3.2014).
Lähihoitajan tutkinto on sosiaalialan alin perustutkinto. Juuri lähihoitajat työskentelevät lähimpänä vanhoja ihmisiä. Sosionomit (yh) ja sosiaalityöntekijät työskentelevät ”rajapinnoilla”. Professori Sari Rissanen kokosi tutkimuspäivien antia ja nosti esille muun muassa asiakkaiden suojelemisen sekä sosiaalityön toimijuuden yksilön ja rakenteen välisessä puristuksessa. Me yhdessä tätä työtä teemme. Lähihoitajien työskentelyä vanhojen ihmisten kanssa on tutkittu ja parhaillaan tutkitaan myös sosiaalityössä. Olisi suotavaa että jatkossa tulisi myös enemmän tutkimusta gerontologisesta sosiaalityöstä, niin eettisestä, kuin muustakin näkökulmasta. Jaksan uskoa siihen että tutkimukset tukevat myös käytännön työn kehittämistä ja vahvistamista.  Kehittämistyötä meillä kyllä riittää! Tämä vaatii meidän kaikkien, niin vanhojen ihmisten itsensä, omaisten, ”kiinni vanhojen ihmisten iholla” työskentelevien, kuin meidän etäämmältä asiaa katsovien yhteistyötä.
Olen kiitollinen tästä vuoden mahdollisuudesta tutkia gerontologista sosiaalityötä ja siirryn iloisin mielin monen vuoden tauon jälkeen käytännön gerontologiseen sosiaalityöhön.
Lähteet:
Häkälä, Niina (toim.) Eettisyys ihmistyössä. Abstraktikirja XVI Sosiaalityön tutkimuksen päiviltä (http://www.uef.fi/fi/yhteiskuntatieteet/sosiaalityon-tutkimuksen-paivat)
Ojanen, Karoliina  Autettavasti mies? Miesten kokemuksia auttamisesta laitoshoidossa. Esitys Lahden tiedepäivillä 2013
Ranninen, Tua   Att bemöta en äldre människa på bästa sätt (HBL 4.3.2014.s20)Gustaf Molanderin haastattelu liittyen hänen kirjaansa: Hoidanko oikein? Eettinen kuormitus hoito-ja hoivatyössä
Siltala, Juha Työelämän huonontumisen lyhyt historia 2007, Otava: Keuruu.


Tämän blogitekstin kirjoittaja on Ylva Krokfors, VTL,
Tutkijapraktikumissa työskentelevä tohtorikoulutettava