Tiedekahvilassa 13.3. aiheena käsityön merkityksellisyys

KM, TaM Anna Kouhia kertoo maaliskuun tiedekahvilassa käsityön merkityksellisyydestä nykyajassamme. Kahvilassa pohditaan mm. mitä tekijät kokevat käsitöiden välityksellä. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Ajankohtaista sivulla.

Tervetuloa!

Tiedekahvilassa tutustuttiin ikääntyvien parisuhde-elämänkulkuihin

Projektitutkija, VTM Tiina Koskimäki esitteli tiedekahvilassa omaa tutkimustaan

Mikä on LAT-suhde? Miltä näyttää tämän päivän ikääntyvien elämänkulut? Muun muassa näitä kysymyksiä käsiteltiin tiedekahvilassa 11.2., kun projektitutkija Tiina Koskimäki esitteli omaa ikääntyminen ja elämänkulut -teemaan liittyvää tutkimustaan. Tiina Koskimäki käyttää tutkimusaineistonaan Ikihyvä Päijät-Häme -hankkeessa päijäthämäläisten ikääntyneiden parissa kerättyä aineistoa.

Yksi trendi ikääntyvien parisuhteissa näyttäisi olevan samanaikaisten jatkuvuuksien ja katkosten lisääntyminen elikkä samalla kun pitkien avioliittojen määrä lisääntyy, keskimääräisesti avioliittojen kesto on lyhentynyt. Perhe-elämä ja parisuhteet ovat myös moninaistuneet ikääntyneidenkin parissa. LAT-suhde (= erillissuhde, jossa asutaan erillään vaikka ollaan parisuhteessa) on parisuhdemuoto, joka on tyypillinen etenkin eronneille ja leskille.

Kahvilassa päästiin myös kokeilemaan elämänkerta-aineiston kerryttämistä kokoamalla kahvilayleisön omaan elämään vaikuttaneita merkittäviä yhteiskunnallisia tapahtumia.

Tiedekahvilaan osallistui 21 ikääntyneiden elämänkulun tutkimuksesta kiinnostunutta kuulijaa.

Katse kohti kansallispukua

Viitisenkymmentä kansallispuvuista ja perinnevaatetuksesta kiinnostunutta harrastajaa ja alan ammattilaista kokoontui viime viikon lopulla kuuntelemaan puheenvuoroja kansallispuvun nykytilasta Suomen Käsityön museoon Jyväskylään. Kansallispuku kaleidoskoopissa -seminaaritilaisuus kertasi viime elokuussa järjestettyjen pohjoismaisten kansallispukuseminaarin antia, mutta kansallispuku- ja perinteentutkimuksen saralta kuultiin tilaisuudessa myös jotain uutta. Itse tein matkaa Jyväskylään puheliaassa ja opettavaisessa seurassa, Helmi Vuorelman pojantyttären ja yrittäjän, Kristiina Vuorelma-Ahon sekä kansallispukuperinteen parissa elämäntyönsä tehneen, seminaarissakin esiintyneen Ildikò Lehtisen kanssa.

Lehtisen kansallispukuperinteen tilaa ruotineen puheenvuoron ohella seminaarin merkittävintä antia oli museotutkija Kari Appelgrenin näyttämä, ensimmäinen Suomessa kuvattu värifilmi. Nitraattifilmille kuvattu, vuonna 1939 valmistunut mykkä kansatieteellinen lyhytelokuva ”Tiukan kansanelämää – Folkliv i Tjöck” on Appelgrenin isän, Arne Appelgrenin sekä valokuvaaja Aukusti Tuhkan yhteistyöprojekti. Tiukan kylässä, Kristiinankaupungin maalaiskunnassa kesällä 1939 kuvatun elokuvan neljä tarinaa; ”markkinoilla”, ”juhannusaatto”, ”morsianta puetaan” ja ”arkiaskareita”; ovat kurkistuksia sotia edeltäneeseen maaseutukulttuuriin. Tiukan kansanelämää on yksi monista kansatieteellisistä lyhytelokuvista, joita Suomen Kulttuurirahaston tuella on viime vuosina digitoitu ja saatu esille julkisesti internettiin, kaikkien kiinnostuneitten saataville. Filmi on tärkeä dokumentti paitsi kansan pukeutumisesta ja juhlapukukulttuurista, mutta se myös valottaa käsitystä ennen sotia vallinneen maatalousyhteiskunnan tilasta. Tila maaseudulla on ollut filmin perusteella vielä hyvinkin maatalousvaltainen, jopa alkeellinen.

 Perinnepukuinen morsian Appelgrenin ja Tuhkan videossa

lähde: Isien työt, Kansatieteellinen Filmi Oy:n lyhytelokuvia vuosilta 1936-1939

Kansallispuku on nykypäivänä harvojen harrastus – harvojen, mutta usein sitäkin omistautuneempien. Samaan aikaan kun erilaisten karjala-seurojen ja perinneyhdistysten rivit käyvät yhä harvemmiksi, profiloituu kansallispuku yhä enenevässä määrin kansantanssijoiden ja harrastuneiden käsityöläisten vaatteeksi. Kansallispuvut, saamelaispukuja lukuun ottamatta, ovat kadonneet myös itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton pukukavalkadista lähes tyystin. Mikä kitkee kansallistunteen ja perinteen juurevuuden ajassamme? Oma päätelmäni on, että kansallispuku koetaan liian viralliseksi ja jäykäksi, liian säädellyksi, liian etäiseksi arjen elämästämme.

Pysähtyneestä vaikutelmastaan huolimatta kansallispukukin on aikansa tuote, ja sen välittämät ihanteet vaihtuvat. Sotien jälkeinen pukuperinne heijasteli Alli Tourin new look -henkistä naisihannetta, 1980-luvulla hameiden helmat lyhenivät, ja nyt käsillämme on taas jotain uutta. Tästä osoituksena ovat olleet useat mediajulkisuuttakin saaneet perinneprojektit, kuten viime kevään Karjalaisten kesäjuhlien yhteydessä nähty Juuret – karjalainen perinne nykymuotoilussa -muotoilukokonaisuus, Taito Kymenlaakson Pistos-projekti, Wetterhoff Vintage sekä Marianne Valolan suunnittelema ja Vuorelman valmistama uusi lahtelaisten oma perinnekangas Lahen raita. Kansallispuku on mennyt myös nettiin ja sen ympärille on rakentunut erilaisia eläviä yhteisöjä. Kynnystä pukukulttuuriin halutaan nyt aktiivisesti madaltaa; esimerkiksi Vuorelma etsii kansallispukukuvauksiinsa malleiksi tavallisia ihmisiä.

Edellä mainittujen projektien myötä jäykähkönä pidettyyn kansallispukuun on luotu aktiivisesti uudenlaista suhdetta. Kansallispukua ei enää koroteta, vaan se halutaan nähdä menneisyyden merkityksin maustuneena vaatepartena. Suhde on mielestäni kehittymässä oikeaan suuntaan, mutta paljon pitäisi kuitenkin vielä tehdä, jotta kansallispuku nauttisi meillä edes yhtä suurta, tai siis pientä, suosiota kuin esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa tai Virossa. Soveltavan kansanpukuperinteen saralla Viro on ollut edelläkävijä jo useita vuosia, ja siellä perinteiset Muhu-kirjonnat ja kansallispuvut on tuotteistettu pitkälle. Etno.ee -tuotteiden kautta kansallispukukuvastoa on siirretty arjen tuotteisiin luovasti soveltaen.

 Etno.ee ja uusi virolainen kansanperinne

lähde: Etno.ee kuvagalleria

Se, mikä kansallispukukeskustelussa on mielestäni juuri nyt tärkeintä, on taustalla vaikuttava halu kulttuuriperinnön ymmärtämiseen. Kulttuuri ja kulttuuriperintö eivät ole vain kaikuja menneisyydestä, vaan myös tämä hetki on elävää, virtaavaa ja katoavaa kansanperintöä. Vaikkemme sitä usein aktiivisesti ajattelekaan, niin aina historiallisia hetkiä. Niin elivät myös ihmiset Tiukassa vuonna 1939, niin myös me tässä hetkessä, tänään. Kansallispuvun muuttuminen massojen vaatteesta marginaali-ilmiöksi luo kiinnostavan sävyn sen ”uudelle tulemiselle”: se on keino erottautua ja sen käyttäminen statement jo itsessään.