tiistai 7. toukokuuta 2013

Kuinka pitkäaikaisia elämäkokemusten vaikutukset voivatkaan olla! Eli terveisiä gerontologian intensiivikurssilta!


Olin opiskelijan roolissa viikon kestäneellä kurssilla: Nordplus Gerontology intensive course:“Promoting active ageing throughout the life course”. Elämänpolkuajattelu on vahvasti esille noussut tutkimusvirtaus myös gerontologisessa tutkimuksessa. Sain kurssilla ammentaa eri alojen tutkijoiden näkemyksistä uusia ideoita ja aimo annoksen uutta tietoa elämänvaiheiden ja –polkujen tutkimuksesta.

Eniten minua yhä jaksaa yllättää se, miten kauaskantoisia vaikutuksia yksittäisillä valinnoilla on, ja miten ne vaikuttavat koko sosiaaliseen verkostoon jossa elämme. Kyse on jonkinasteisesta ns. perhosvaikutuksesta, jossa asenteet ja ympäröivä yhteisö muovautuvat sen mukaan miten yksittäiset yksiöt toimivat, ja toisinpäin. Esimerkiksi aikuisiän elämäntapahtumista useat sijoittuvat työ- tai perhe-elämän saroille, ja ylikuormittuminen tai pitkäkestoinen stressi jättävät jälkensä niin ihmissuhteisiin, tulevaisuudennäkymiin kuin fyysisen elimistön toimintaankin sekä sairastuvuuteen. Toisaalta psykologisesta näkökulmasta yksilön persoonallisuudenpiirteet ja toimintamallit saattavat näyttäytyä voimavaroina vaikealla hetkellä.

Kuitenkin, vaikka ihmiset näyttäytyvät elämänpolkuja tutkittaessa muuntuvina, toistavat he yllättävän usein saman tyyppisiä valintoja elämänsä varrella. Tahtoisin silti uskoa, että jokainen pystyy vaikuttamaan valitsemansa polkunsa tulevaisuudennäkymiin, ja onhan tutkimuksissakin näytetty että positiivinen muutos voi olla kestävä, ja kääntää polun kohti tyytyväistä vanhenemista!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tiedekahvilassa 16.5. aiheena tilakokemus ja materian kaipuu

Kevään viimeisen tiedekahvilan aiheena on "Tila, materia ja ihmisenä olemisen tyhjyys". Tohtorikoulutettava FM Veera Launis esittelee kahvilassa omaa tutkimustaan, joka käsittelee mm. puutteen kokemusta ihmisenä olemisen määrittäjänä ja arkista rakennetun ympäristön kokemusmaailmaa.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen Ajankohtaista sivulla.

Tervetuloa!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Ruoka koskettaa syvältä!

Tiedekahvilassa 16.4. kuultiin ja keskusteltiin ruokatottumusten synnystä ja ruuan merkityksestä. Ravitsemustieteen jatko-opiskelija ETM Janne Huovila johdatteli kahvilassa keskustelua oman tutkimuksensa pohjalta. Janne tutkii mediajulkisuutta ja viestintäverkostoja ravitsemuksen ympärillä ja hän on kerännyt tutkimusaineistoaan mm. Helsingin Sanomien yleisökirjoituksista.

Ruokaan ja syömiseen liittyvää uutisointia ja kohuotsikointia on lähes viikottain. Medialla on suuri valta ohjata käsityksiämme terveellisestä syömisestä ja sosiaalinen media tuo runsaasti erilaisia mahdollisuuksia keskustella ja jakaa kokemuksia ruuasta muiden kanssa. Tämä aihe todella kiinnostaa ja koskettaa, mutta oikean ravitsemustiedon löytäminen kaiken tämän kohun keskeltä voi olla joskus haasteellista!

Linkki Jannen Tiedekahvila esitykseen
Vain mediakohua - vai keskeistä ravitsemustietoa?      

Tohtorikoulutettava ETM Janne Huovila


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kullttuurialan aamukahveilla keskustellaan luonnon merkityksestä

Kirjan ja ruusun päivän merkeissä vietetään 24.4. kulttuurialan aamukahveja, joissa mietitään mm. luonnon hiljaisuuden kokemuksen merkitystä. Lisätietoja ja ilmoittautumisohje Ajankohtaista sivulla.

Tervetuloa!

torstai 11. huhtikuuta 2013