Mitä on olla vanha mies ja miten sellaiseksi tullaan?

Tiedekahvilassa olisin esitellyt meneillään olevaa etnografista tutkimustani yli 70-vuotiaista suomalaisista miehistä. Vanhuuden ja mieheyden välisen suhteen tutkimus on Suomessa, ja muuallakin, ollut toistaiseksi vähäistä, joskin kiinnostus aiheeseen on lisääntymässä. Työn vaiheen vuoksi olisin esittänyt joitakin tämänhetkisiä pohdintoja sekä yleisemmin työni teoreettisia taustoja, kuten miten tässä tutkimuksessa ymmärrän vanhuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden. Olen lopettanut kenttätyöt toukokuussa 2013, ja analyysi on siis alkutekijöissään. Työni tutkimuskysymykset ovat:

1)                   Millaista sukupuolta miehet rakentavat? Millaista sukupuoleen ja ikään liittyvää kulttuurista perinnettä voi abstrahoida miesten kokemuksista? Millaiset mieheydet ovat toivottuja, haluttuja tai mahdollisia? Miten miehet neuvottelevat kulttuuristen vanhuutta, seksuaalisuutta ja sukupuolta koskevien normien kanssa?

2)                   Miten avuntarve vaikuttaa mieheyden rakentumiseen? Millaista mieheyttä ja vanhuutta hoivapalvelujen käytännöissä tuetaan tai häivytetään? Millaisia maskuliinisuuksia vanhainkodin rutiineissa, päivätoimintaryhmien vuorovaikutuksessa tai kotihoitokäynnin yhteydessä rakentuu?

3)                   Miten miehet vanhenemisestaan puhuvat ja elämäänsä tulkitsevat? 

4)                   Mikä miehiä tutkimusympäristöissäni erottaa? Millaisia eroja mieheyden kokemuksissa ja konstruktioissa miesten välillä on?

Tutkimuksessani näen vanhuuden ja sukupuolen sosiaalisesti konstruoituneina ilmiöinä eli ne rakentuvat erilaisissa merkitystulkinnoissa ja tulkintoja ohjaavissa säännöissä. Mitä vanhuus, sukupuoli tai seksuaalisuus merkitsee, vaihtelee suhteessa kulttuuriseen, yhteiskunnalliseen ja historialliseen kontekstiin. Tämän näkökulman rinnalla olen kiinnostunut siitä, miten vanhuuden kokemus on suhteessa tulkitsijaansa eli miten tässä tutkimuksessa miessukupuoli vaikuttaa näihin kokemuksiin muiden sosiaalisten kategorioiden, kuten taloudellinen tilanne, yhteiskuntaluokka jne., ohella. Työssäni yhdistyvät sukupuolentutkimus, kriittinen gerontologia ja etnografinen folkloristiikka.

 

Tutkimusaineisto on muodostettu etnografisin menetelmin pääkaupunkiseudulla vuosien 2011–2013 aikana. Olen haastatellut ja havainnoinut miehiä päivätoimintaryhmissä, kahdessa vanhainkodissa, joista toinen keskittyi saattohoitoon ja toinen kuntoutukseen, omaehtoisesti järjestyneessä keskusteluryhmässä sekä kotihoitokäyntien yhteydessä.  Olen haastatellut yhteensä 39 miestä (11 kotihoitoa käyttävää miestä; 10 miestä päivätoimintaryhmistä; 9 miestä keskustelukerhosta ja 9 miestä vanhainkodeista). Miehet ovat iältään 71–95-vuotiaita; eniten mukana on 80–88-vuotiaita. Miehet tulevat erilaisista taustoista ja heidän tilanteensa vaihtelevat muun muassa perheen, koulutuksen, seksuaalisen suuntautuneisuuden, uskonnollisuuden, taloudellisen tilanteen ja sairauksien osalta. Haastattelujen ja havainnointiaineiston lisäksi aineistona on myös miesten minulle spontaanisti antamia kuvia, kirjoittamiaan kirjoja, tarinoita, lehtikirjoituksia sekä mietintöjä.

 

Alustavan jaon mukaan analyysini jakautuu seuraavasti:

1)      menneen nykyisyys

·               Miten esimerkiksi sotakokemukset, koulutus tai työura konstruoivat tämänhetkistä mieheyttä?

2)      sosiaaliset suhteet ja arjen järjestykset

·         Miten mieheys muodostuu jokapäiväisissä käytännöissä?

3)      sukupuoli, intiimiys ja seksuaalisuus

·         Millaista on sopiva mieheys? Mitä seksuaalisuuden kokemuksille tapahtuu miehen ikääntyessä? Miten vanhat miehet tulkitsevat intiimiyden tarvetta ja kokemuksia?

4)      miltä vanhuus tuntuu

·         Miesten vanhuuden kokemuskuvaukset sekä käsitykset vanhusten yhteiskunnallisesta tilanteesta

 

Hankkeen tavoitteena on siis tutkia, miten vanhan miehen kategoria kulttuurisena konstruktiona rakentuu, miten vanhat miehet kokevat mieheytensä, miten vanhuus mahdollisesti muokkaa mieheyden sisältöjä sekä millä tavoin nämä kokemukset jäsentyvät erilaisissa elämäntilanteissa.

 

Tekstin kirjoittaja: Lahden Tutkijapraktikumissa työskentelevä tutkijatohtori, FT Karoliina Ojanen

 

Tiedekahvila 10.12. peruttu

Huominen 10.12. tiedekahvila on peruttu sairastumisen vuoksi. Miesten vanhuuden kokemuksien teemaan on kuitenkin mahdollista päästä tutustumaan mm. Rajapinta-hankkeen blogin kautta. Tutkijatohtori Karoliina Ojanen kirjoittaa omasta tutkimusteemastaan, "Miehiä tässä vielä ollaan tai mitä siitä on jäljellä", blogiin vielä lähipäivinä.

Vuoden viimeisessä tiedekahvilassa 10.12. puhutaan vanhojen miesten mieheyden kokemuksista

Tutkijatohtori FT Karoliina Ojanen esittelee tiedekahvilassa meneillä olevaa etnografista tutkimustaan miesten vanhenemisen kokemuksista. Kahvilassa pohditaan mm. sitä, kuinka avuntarve vaikuttaa mieheyden rakentumiseen. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet Ajankohtaista sivulla.

Tervetuloa!

Hyvinvoinnista ja elämänkulusta virisi keskustelua tiedekahvilassa

Lahden tiedekahvilassa keskustelimme hyvinvoinnin erilaisista sisällöistä, siitä mitä pidetään itselleen tärkeänä, sekä elämänpolun nivel-, solmu- tai kiisikohdista. Kuka hyvinvoinnin määrittelee, ja mitä määritelmästä seuraa? Entä olisiko elämässä löydettävissä tapahtumia tai tapahtumakulkuja, joilla voisi ennustaa tyytyväisyyttä tai hyvinvointia myöhemmin elämässä?

Ikihyvä –aineisto suo mahdollisuuden tutkia asiaa. Lähdimme liikkeelle siitä, että ihmiset itse voivat parhaiten kertoa mikä heille on tärkeää. Lähes kaikki vastaajat pitivät terveyttä, fyysistä kuntoa (tai toimintakykyä) ja suhteita perheenjäseniin tärkeinä, ja nämä pysyivät tärkeinä iän karttuessa. Lisäksi merkityksellistä omalle hyvinvoinnille oli sekä ”mahdollisuus asua paikassa jossa tuntee olevansa kotonaan” että liikkuminen luonnossa. Toisaalta osan hyvinvoinnille mm. uskonnollisuus, järjestötoiminta ja vapaaehtoistyö oli erittäin merkityksellistä. Taloudellinen toimeentulo nousi myös esiin, mutta tärkeämpää olivat asumiseen ja elinympäristöön, terveyteen sekä läheisiin ihmissuhteisiin liittyvät seikat.

Elämänpolku on ketju, jossa tapahtumat seuraavat toistaan. Päätöksillä ja sattumilla voi olla kauaskantoisiakin vaikutuksia hyvinvoinnin eri osa-alueille. Kausaalisuudella voi myös olla kesto. Osa käänteistä vaikuttaa elämän polulla vain hetken. Mutta toisilla voi olla koko elämän mittainen vaikutus; lasten saanti, ensimmäinen työpaikka, sota tai elinpiirin ihmissuhteiden muutos voivat muokata mahdollisuuksia ja elämää pitkäksi aikaa. Suurin vaikutus hyvinvointiin näyttäisi olevan viime vuosien tapahtumilla, pysyvyydellä tai yllättävillä käänteillä sosiaalisissa piireissä. Omat mahdollisuudet ja pystyvyys vaikuttaa elämänsä asioihin (tai itsemääräämisoikeus) ovat avaimia hyvinvointiin.

Keskustelimme miksi nykypäivän 80v ylittäneet olivat arvioineet eri osa-alueet vähemmän tärkeiksi hyvinvoinnilleen, kuin nuoremmat? Onko kyse siitä, että elämän on opettanut, ja asioiden tärkeysjärjestys on kirkastunut. Vai onko kyse siitä, että he muistavat oman lapsuutensa vanhainkodit, tai että omaa tilanne ei kokonaisuudessaan ole niin tärkeää verrattuna vaikkapa läheisten tai lasten ja lastenlasten oloihin? Asiaa voisi selittää myös kulttuurisella ja historiallisella ajankuvalla (syntymäkohortti, yhteiskunnalliset tapahtumat, naisten asema, jne).

Eläkeajan yhteisöllisyys tuli esiin useassa kohdassa: eläköityminen kun on suuresti elinpiiriä koskettava asia. Suurien muutosten sekä nykypäivän tietovirran ja palvelutarjonnan keskellä oli ikäihmisten kanssa työtä tekevillä usein noussut esiin turvattomuuden kokemus. Esimerkiksi henkilö joka hakee ateriapalvelua voi kaivatakin turvallisuutta, tai verenpainemittaukseen saatetaan saapua vain keskustelemaan toisen ihmisen kanssa. Toisaalta onko tilanne sama nuorilla: heillekin tempoileva nykyelämä voi aiheuttaa herkemmin epävarmuutta ja turvattomuutta. Tällöin turvaa saatetaan hakea muualta, kun elämä ei ole niin ennustettavaa ja tasaista. Syklisyydestä, yllättävyydestä ja jatkuvasta valintojen tekemisestä tulee näin normatiivista. Elämänhallinta nouseekin yhä enemmän esille – lapsuudesta vanhuuteen saakka. Hallinta liittyy tällöin oletettavasti sen hetken luottamuksen kokemukseen, koska tulevasta ei tiedä.

Suurkiitos kaikille kahvittelijoille ja keskusteluun osallistuneille! Tervetuloa joulukuussa sitten tiedekahvilaan kuulemaan ja pohtimaan asioita miehistä.

Elämänkulun tapahtumia tutkimme lisää aineiston pohjalta, ja olemmekin aloittamassa yhteisprojektia hyvinvoinnista, eläköitymisestä ja elämänkulusta: päivitämme tutkimustietoa ja ajatuksia ”Elämänkulkua ja tutkimusta” -blogiimme!

Päijät-Hämeen LUMA-keskus avattiin 31.10.2013

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen (PH LUMA) sekä valtakunnallisten LUMA-viikkojen avajaisia vietettiin torstaina 31.10.2013 Oppimiskeskus Fellmanniassa. PH LUMA on yhdestoista keskus osana valtakunnallista Suomen LUMA-keskusten verkostoa. LUMA-toiminnan tavoitteena on taata Suomen matemaattis-luonnontieteellisen ja teknologisen osamisen korkea taso ja osaajien riittävä määrä. Toiminnalla innostetaan lapsia ja nuoria LUMA-aineiden opiskeluun sekä tuetaan opettajien työtä. Lisäksi tavoitteena on lisätä yleisesti tietoisuutta LUMA-aineiden merkityksestä yksilöiden, yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvoinnille.

Avajaisissa puhunut kansallisen LUMA-neuvottelukunnan puheenjohtaja ja tulevan LUMA-keskus Suomen johtaja, professori Maija Aksela painotti puheessaan opettajien merkitystä. LUMA-toiminnassa pyritään yhdistämään yliopistollinen tieto opettajien työhön kouluissa ja aikaansaamaan aktiivisia reaktioita. Lahden kaupungin tervehdyksen esittänyt Lahden lukiojohtaja Heikki Turunen korosti toiminnan tuottaman oppimisen ja oivaltamisen ilon merkitystä.

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen johtaja Jarkko Lampiselkä nosti omassa puheenvuorossaan esille luma-aineiden opettamisen haasteen. Päijät-Hämeen LUMA-keskuksenkin keskeisenä tavoitteena on vastata tähän haasteeseen mm. tarjoamalla opettajille työkaluja opetuksen tueksi sekä tukemalla laaja-alaista verkottumista eri toimijaryhmien ja yliopisto-koulut-yrityskentän välillä.

Opettajien edustajana avajaisissa puhunut Hollolan lukion lehtori Eila Hämäläinen kertoi opettajien odotuksista ja toiveista LUMA-keskukselle. Opettajat toivovat yleisesti tiedon lisäämistä, nuorille tietoa luma-aineiden opiskelusta, jotta innostus luonnontieteisiin säilyisi, ja opettajille täydennyskoulutusta. Konkreettisina toimintaehdotuksina hän esitti mm. laitevuokrauksia, kummiluokka- ja LUMA-yhdysopettajatoimintaa, apua projektien koordinointiin ja erilaisten kilpailujen, leirien ja kansainvälisen yhteistoiminnan organisointiin.

Päijät-Hämeen LUMA-keskus organisoidaan Lahden Yliopistokampuksen yhteyteen ja käynnistysvaihe rahoitetaan EU-rahoituksella. Keskuksen koordinoinnista vastaa Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, mutta toiminta on käytännössä yhteistyötä verkostossa, joka ylittää organisaatio- ja oppilaitosrajat. Yliopistoille LUMA-toiminta tarjoaa erinomaisen väylän toimia yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa ja välittää tietoa molempiin suuntiin.

Tarkempaa tietoa Päijät-Hämeen LUMA-keskuksesta löytyy keskuksen verkkosivuilta, jotka löytyvät oheisen linkin kautta.

Tunnelmia avajaisjuhlista 31.10.2013:

Professori Maija Aksela

LUMA-toiminnan esittelyä avajaisten yhteydessä järjestetyssä näyttelyssä

Kariston koulun oppilaat esittivät avajaisissa Vesihiisi-räpin

Kuvat Antti Sihlman
Teksti Anne Antila, Lahden Yliopistokampus ja Kirsi Lindqvist, HY Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia