Tutkimustaan aloittavan tutkijan on hyvä olla tietoinen erilaisista julkaisufoorumeista ja niihin liittyvistä kommervenkeista. Yksi mahdollinen julkaisukanava tutkimukselle ovat aikakauslehdet, jotka noudattavat niin sanottua referee-periaatetta. Tällä tarkoitetaan sitä, että julkaistavaksi tarjotun artikkelin arvioi nimettömänä yleensä kaksi arvioijaa eli refereetä, jotka kirjoittavat artikkelista lausunnon, jossa he ehdottavat joko artikkelin hyväksymistä tai hylkäämistä. On myös mahdollista, että arvioitsija hyväksyy artikkelin tietyin muutoksin tai hän voi myös ehdottaa suurempia muutoksia artikkeliin ja sallia kirjoittajalle mahdollisuuden lähettää kirjoitus uudelleenarvioitavaksi. Julkaisujen päätoimittajat yleensä seuraavat vahvasti arvioitsijoiden suosituksia. Kyseessä on eräänlainen tieteellisen elämän Idols. Lopullisen päätöksen kannalta on ratkaisevaa, kuinka monta ja miten varauksettomat peukut artikkelikäsikirjoitus saa. Varsinkin parhaimmissa lehdissä kahden peukun saaminen arvioitsijoilta on aivan välttämätöntä hyväksyvälle julkaisupäätökselle.
Olen itse julkaissut tähän mennessä viitisentoista tämän kategorian artikkelia sekä suomalaisissa että kansainvälisissä aikakauslehdissä. Päädyin kirjoittamaan niitä lähinnä siitä syystä, että mitään muita julkaisumahdollisuuksia ei ollut näköpiirissä aloittaessani jatko-opiskelijana vuoden 2004 syksyllä ja monografia-muotoinen väitöskirjani siinti vasta kaukana tulevaisuudessa. Valinta olikin suhteellisen onnistunut. Ilman noita artikkeleita minulla olisi nyt väitöskirjan ja sen pohjalta tekemäni kirjan sekä joidenkin kirja-arvioiden lisäksi tasan nolla julkaisua.
Ainakin omalla alallani, eli filosofiassa ja estetiikassa, referee-leikkiin lähtevän on varauduttava kaikenlaiseen. Yksi keskeinen on arvioitsijoilta tuleva palaute. Aina ei satele suinkaan peukkuja, sitä keskimmäistä sormea sitäkin enemmän. Välillä palautetta lukee ihan kirjaimellisesti itku kurkussa. Joka leikkiin ryhtyy,…? Tässä katkelma ehkä pahimmasta saamastani palautteesta:
“This essay is not acceptable for publication in an academic journal. It lacks any sense of direction, seems importantly confused on rather fundamental issues (such as the distinction between the ontological debate about the 'many performances' of a musical work, and the aesthetic question about pluralism in interpretation), pauses at length on summaries of familiar and apparently unrelated views, and seems very poorly informed about the literature on any of the subjects it mentions.”
Toinen yleinen ilmiö on se, että toinen arvioitsija haukkuu artikkelin aivan pystyyn ja toinen pitää artikkelia hyvänä ja suosittelee artikkelin julkaisemista. Näin kävi muun muassa yllä olevan artikkeliehdotuksen kanssa. Ei sekään verenpaineelle hyvää tee.
Kolmas seikka on se, miten lehden päätoimittaja ilmoittaa hylkäävästä päätöksestä. Olen huomannut, että nämä viestit noudattavat suhteellisen vakiintunutta kaavaa: alussa päätoimittaja yrittää repiä arvioitsijoiden kommenteista kaikki käsikirjoituksen positiiviset puolet, joiden luettelemisen katkaisee se tuomiopäivän pasuuna ”mutta”. Loppuun sitten vielä huikkaus, ”miten hienoa oli saada mahdollisuus tutustua tutkimukseesi ja kiitos kun valitsit lehtemme mahdolliseksi julkaisukanavaksi sille”, mutta vie kuitenkin roskasi muualle.
Referee-systeemiä on parjattu paljon ja joidenkin mielestä sen arvoa korostetaan liikaa arvioitaessa tutkijan ja laitoksen julkaisujen merkittävyyttä. Kriitikot esittävät, että systeemi ei ole tae laadusta. Perusteita on monia: prosessin korostama arvioinnin anonyymiys on vain harhaa, referee-systeemiä noudattavat lehdet ovat hyvin vanhoillisia ja hyväksyvät vain tietyn muotin mukaan tehtyjä artikkeleita, arvioijat nipottavat pikkuseikoista ja heidän arvionsa ovat useasti vahvan tunnepitoisia eivätkä mitenkään sen seikkaperäisemmin perusteltuja.
Jotain perää tässä kritiikissä varmasti on. Olen itse toiminut arvioijana kymmenisen kertaa ja pannut merkille, miten jotain tuntuu napsahtavan päässä, kun alkaa lukea arvioitavaksi tullutta artikkelia. Artikkelia alkaa syynätä aivan erilaisella otteella kuin mitään muuta eteensä tulevaa kirjoitusta. Artikkelista alkaa lähes väkisin etsiä heikkouksia ja kaikenlaiset virheet joko argumentoinnissa tai lähdemateriaalin käytössä alkavat tuntua aivan pöyristyttäviltä. Ei voi hyväksyy, kuten helsinkiläisen paikallistelevisio ATV:n hahmo Ämpäripään iskulause kuului. Eräänlainen anonyymi arvioija hänkin.
Referee-systeemillä on kuitenkin myös hyvät puolensa. Arvioijat nipottavat usein ihan asiasta, joskus arvioijilta tulee erittäin hyviä kriittisiä kommentteja ja referee-systeemin läpikäyneet artikkelit ovat useasti ihan oikeasti hyviä. Ainakin tämä prosessi estää kaikenmaailman ylilyöntien ja taivaanrannanmaalailujen pääsyn julkaistuksi. Ehkä referee-systeemiin pätee hieman sama seikka kuin mitä on sanottu demokratiasta valtiomuotona: se on kaikista huonoista vaihtoehdoista paras.
