sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Tieteellisen julkaisemisen kommervenkkeja

Tutkimustaan aloittavan tutkijan on hyvä olla tietoinen erilaisista julkaisufoorumeista ja niihin liittyvistä kommervenkeista. Yksi mahdollinen julkaisukanava tutkimukselle ovat aikakauslehdet, jotka noudattavat niin sanottua referee-periaatetta. Tällä tarkoitetaan sitä, että julkaistavaksi tarjotun artikkelin arvioi nimettömänä yleensä kaksi arvioijaa eli refereetä, jotka kirjoittavat artikkelista lausunnon, jossa he ehdottavat joko artikkelin hyväksymistä tai hylkäämistä. On myös mahdollista, että arvioitsija hyväksyy artikkelin tietyin muutoksin tai hän voi myös ehdottaa suurempia muutoksia artikkeliin ja sallia kirjoittajalle mahdollisuuden lähettää kirjoitus uudelleenarvioitavaksi. Julkaisujen päätoimittajat yleensä seuraavat vahvasti arvioitsijoiden suosituksia. Kyseessä on eräänlainen tieteellisen elämän Idols. Lopullisen päätöksen kannalta on ratkaisevaa, kuinka monta ja miten varauksettomat peukut artikkelikäsikirjoitus saa. Varsinkin parhaimmissa lehdissä kahden peukun saaminen arvioitsijoilta on aivan välttämätöntä hyväksyvälle julkaisupäätökselle.

Olen itse julkaissut tähän mennessä viitisentoista tämän kategorian artikkelia sekä suomalaisissa että kansainvälisissä aikakauslehdissä. Päädyin kirjoittamaan niitä lähinnä siitä syystä, että mitään muita julkaisumahdollisuuksia ei ollut näköpiirissä aloittaessani jatko-opiskelijana vuoden 2004 syksyllä ja monografia-muotoinen väitöskirjani siinti vasta kaukana tulevaisuudessa. Valinta olikin suhteellisen onnistunut. Ilman noita artikkeleita minulla olisi nyt väitöskirjan ja sen pohjalta tekemäni kirjan sekä joidenkin kirja-arvioiden lisäksi tasan nolla julkaisua.

Ainakin omalla alallani, eli filosofiassa ja estetiikassa, referee-leikkiin lähtevän on varauduttava kaikenlaiseen. Yksi keskeinen on arvioitsijoilta tuleva palaute. Aina ei satele suinkaan peukkuja, sitä keskimmäistä sormea sitäkin enemmän. Välillä palautetta lukee ihan kirjaimellisesti itku kurkussa. Joka leikkiin ryhtyy,…? Tässä katkelma ehkä pahimmasta saamastani palautteesta:

“This essay is not acceptable for publication in an academic journal. It lacks any sense of direction, seems importantly confused on rather fundamental issues (such as the distinction between the ontological debate about the 'many performances' of a musical work, and the aesthetic question about pluralism in interpretation), pauses at length on summaries of familiar and apparently unrelated views, and seems very poorly informed about the literature on any of the subjects it mentions.”

Toinen yleinen ilmiö on se, että toinen arvioitsija haukkuu artikkelin aivan pystyyn ja toinen pitää artikkelia hyvänä ja suosittelee artikkelin julkaisemista. Näin kävi muun muassa yllä olevan artikkeliehdotuksen kanssa. Ei sekään verenpaineelle hyvää tee.

Kolmas seikka on se, miten lehden päätoimittaja ilmoittaa hylkäävästä päätöksestä. Olen huomannut, että nämä viestit noudattavat suhteellisen vakiintunutta kaavaa: alussa päätoimittaja yrittää repiä arvioitsijoiden kommenteista kaikki käsikirjoituksen positiiviset puolet, joiden luettelemisen katkaisee se tuomiopäivän pasuuna ”mutta”. Loppuun sitten vielä huikkaus, ”miten hienoa oli saada mahdollisuus tutustua tutkimukseesi ja kiitos kun valitsit lehtemme mahdolliseksi julkaisukanavaksi sille”, mutta vie kuitenkin roskasi muualle.

Referee-systeemiä on parjattu paljon ja joidenkin mielestä sen arvoa korostetaan liikaa arvioitaessa tutkijan ja laitoksen julkaisujen merkittävyyttä. Kriitikot esittävät, että systeemi ei ole tae laadusta. Perusteita on monia: prosessin korostama arvioinnin anonyymiys on vain harhaa, referee-systeemiä noudattavat lehdet ovat hyvin vanhoillisia ja hyväksyvät vain tietyn muotin mukaan tehtyjä artikkeleita, arvioijat nipottavat pikkuseikoista ja heidän arvionsa ovat useasti vahvan tunnepitoisia eivätkä mitenkään sen seikkaperäisemmin perusteltuja.

Jotain perää tässä kritiikissä varmasti on. Olen itse toiminut arvioijana kymmenisen kertaa ja pannut merkille, miten jotain tuntuu napsahtavan päässä, kun alkaa lukea arvioitavaksi tullutta artikkelia. Artikkelia alkaa syynätä aivan erilaisella otteella kuin mitään muuta eteensä tulevaa kirjoitusta. Artikkelista alkaa lähes väkisin etsiä heikkouksia ja kaikenlaiset virheet joko argumentoinnissa tai lähdemateriaalin käytössä alkavat tuntua aivan pöyristyttäviltä. Ei voi hyväksyy, kuten helsinkiläisen paikallistelevisio ATV:n hahmo Ämpäripään iskulause kuului. Eräänlainen anonyymi arvioija hänkin.

Referee-systeemillä on kuitenkin myös hyvät puolensa. Arvioijat nipottavat usein ihan asiasta, joskus arvioijilta tulee erittäin hyviä kriittisiä kommentteja ja referee-systeemin läpikäyneet artikkelit ovat useasti ihan oikeasti hyviä. Ainakin tämä prosessi estää kaikenmaailman ylilyöntien ja taivaanrannanmaalailujen pääsyn julkaistuksi. Ehkä referee-systeemiin pätee hieman sama seikka kuin mitä on sanottu demokratiasta valtiomuotona: se on kaikista huonoista vaihtoehdoista paras.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Tutkijat ja alueen toimijat kohtasivat seminaarissa 13.2.



Tutkijapraktikum tutuksi -seminaari järjestettiin Wanhassa Walimossa maanantaina 13.2. Seminaariin oli kutsuttu alueen toimijoita tutustumaan Tutkijapraktikumin toiminta-ajatukseen ja praktikumissa työskenteleviin projektitutkijoihin. Seminaarissa oli mukana 51 Päijät-Hämeen alueen tutkimuksellisesta kehittämisestä kiinnostunutta osallistujaa.

Projektitutkijat esittelivät omat tutkimuskohteensa ja herättelivät ideointia tutkimuksensa tuomista mahdollisuuksista Päijät-Hämeen alueella. Alueen näkökulma ja odotukset tulivat esille Päijät-Hämeen maakuntajohtaja Jari Parkkosen ja Lahden kaupungin tutkimuspäällikkö Sari Almin puheenvuoroissa. He linjasivat alueen tutkimuksellisia tarpeita sekä maakunnan ajankohtaisia kehittämisnäkymiä tutkimuksen teon rajapinnoiksi. Haasteena tutkijoille voisi olla esimerkiksi nähdä Lahti "laboratoriona", johon voi tulla tekemään hyviä, kompakteja caseja. Keskeisenä odotuksena esille nousi myös tutkimustiedon levittäminen ja aito vuorovaikutus tiedon tuottajien ja hyödyntäjien välillä.



Tutkimuspäällikkö Sari Alm

Maakuntajohtaja Jari Parkkonen


Lahden professoripöytä oli seminaarissa hyvin edustettuna mukana. Yhteistyöainelaitoksen puheenvuoron esitti professori Arto Haapala Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitokselta. Hän pohti esityksessään mm. välittömän sovellettavuuden odotusta ja mahdollisuutta/mahdottomuutta tutkimuksen ja käytännön välillä.

Seminaari päättyi Lahden yliopistokeskuksen pääsihteeri Senja Jouttimäen vetämään arviointiakvaariokeskusteluun. Keskustelussa nousi esille mm. tarve alueellisen tiedekeskustelun ja vuorovaikutuksen kehittämiseen. Tutkijapraktikumin monitieteisyys nähtiin rikkautena, mahdollisuutena löytää yhteisiä teemoja ja yhteyksiä, rajapintoja, joita ei ehkä muuten syntyisi.







Arviointiakvaariokeskustelu käynnistettiin ryhmässä, johon osallistuivat: pääsihteeri Senja Jouttimäki, professori Mikael Fogelholm, tutkimuspäällikkö Sari Alm, johtaja Juha-Pekka Liljander, projektitutkija Anna Kouhia ja professori Arto Haapala

perjantai 3. helmikuuta 2012

Tieteellisestä kirjoittamisesta


Tieteellisen julkaisemisen perusta on tieteellisessä kirjoittamisessa. Tieteellinen kirjoittaminen puolestaan näyttäytyy toisaalta elintärkeänä osana tutkimusprosessia; toisaalta se on viestinnän väline, eräänlainen akateeminen työkalu, jonka hallinta voi harjaantua vain sen aktiivisen harjoittamisen kautta. Kuten sanottu, lukemaan oppii lukemalla ja kirjoittamaan kirjoittamalla. Kuitenkin tieteelliseen kirjoittamiseen on mahdollista saada vinkkejä ja opastusta, jotka voivat kenties hieman siloitella karkeimpia rosoja hyväksi kirjoittajaksi kehittymisen tiellä. Tällaisia vinkkejä oli mahdollista saada myös Keskustakampuksen jatko-opinto-iltapäivässä 2.2., jossa Kielikeskuksen opettaja, kielentarkastajanakin toimiva Stephen Stalter piti kolmetuntisen infotilaisuuden aiheestaWhat is good academic writing?”

Infotilaisuuden tärkeintä antia oli oikeastaan nähdä Stalterin maanläheinen asenne kirjoittamiseen. Stalterin mukaan tieteellinen kirjoittaminen nojaa kolmen C:n periaatteeseen – clarity, conciseness and cohesion. Lisää voimaa ja vivahteikkuutta teksti saa aktiivisesta kirjoittajan äänestä ja sidosteisesta tekstirakenteesta; välimerkkien käyttäminen monipuolisesti (ja oikein) lisää tekstin luettavuutta ja vähentää välitettävän viestin väärinymmärtämisen mahdollisuuksia. Lisäksi Stalter painotti erityisesti artikkelien kirjoittamisen rakenteen merkitystä tekstin ymmärtämisen edistämisessä: tieteellinen teksti kirjoitetaan tietylle kohderyhmälle, jolla on tietyt, usein syvälle uurtuneet lukemisen tavat. Tämän vuoksi perinteisen IMRAD-rakenteen (Introduction, Methods, Research, Analysis and Discussion) on toivottavaa, tai ainakin suotavaa. Kirjoittajan tulee myös kirjoittaa selkokieltä, ei ”sanakirjaa”:

 “Readers of scientific papers do not read them to assess them, they read
them to learn from them - - What is needed is more simplicity, not more sophistication!”

Frances Luttikhuizen, EASE Bulletin European Science Editing (1998).

Apua ja vinkkejä tieteelliseen kirjoittamiseen, niin oikeinkirjoittamiseen kuin tekstirakenteisiinkin on saatavilla tällaisten kurssien ohella myös netistä, josta löytyy useita akateemisen kirjoittamisen oppaita, videoita ja muuta materiaalia. Check this out!