Järjestämme torstaina 24.5.2012 klo 9-12 seminaarin näyttöön perustuvasta terveyden edistämisestä. Alustajana on MD, MSPH Thomas E. Kottke, joka toimii näyttöön perustuvan terveyden lääketieteellisenä johtajana HealthPartnersissa Yhdysvalloissa.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen Ajankohtaista-sivulla
Tämä on Helsingin yliopiston Koulutus-ja kehittämiskeskus Palmeniassa käynnissä olevan Innovaatioita toiminnan rajapinnoilta - tiedon sekä osaamisen tuottamisen ja välittämisen foorumit Päijät-Hämeessä -osaprojektin sivusto.
torstai 26. huhtikuuta 2012
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Häivähdys turkoosia - lahtelainen paikallisidentiteetti kevään kynnyksellä
Rakkaus kulttuuriperintöön yhdistää laajasti kaikkia
kulttuuriperinnön tai kotiseututyön parissa vaikuttavia toimijoita – ainakin
tämä päätelmä oli tehtävissä Jyväskylässä 12.-13.4.2012 järjestetyn valtakunnallisen museologian
seminaarin esitelmien perusteella. Kulttuuriperintö viittaa laajasti kaikkiin
menneisyydestä periytyviin aineellisiin ja aineettomiin resursseihin – paikat, luonnonympäristöt,
esineet ja narraatiot, jotka kertovat ihmisen suhteista sekä menneisyyden ja
nykyisyyden vuorovaikutuksesta. Seminaarikokonaisuutta yhdistävä teema
käsitteli paikallismuseoiden arvoa ja asemaa Suomessa: miksi kulttuuriperintöä
on tärkeää hyödyntää perusopetuksessa, miten paikallishistorian tallentaminen tukee
alueellista juurtumista, millaisia kokemuksia paikalliset mikrohistoriat voivat
tarjota museoiden kävijöille? Seminaarissa
esiteltiin myös paikallismuseotoiminnan kehittämistyöryhmän loppuraportti,
joka tarkasteli edellytyksiä yhteensä yli 900:n säätiö- ja yhdistyspohjaisen
paikallis- ja kotiseutumuseon sekä erikoismuseon toiminnan kehittämiseksi.
Seminaarin yhtenä tarkoituksena oli etsiä vastauksia siihen,
miten paikallismuseot edustavat ja edistävät kulttuuriperintöä Suomessa. Tässä
keskustelussa kiinnostavana näyttäytyvät erityisesti kysymykset paikasta,
ajasta ja identiteetistä. Miten paikasta syntyy kotiseutu? Kulttuuriperintökasvatuksen
ja toisaalta kotiseututyön tehtävän on tarjota uusille sukupolville edellisten
sukupolvien hyväksi kokemaa perintöä ja monikerroksellista historian läsnäoloa
nykypäivässä. Kulttuuriperintökasvatuksen tavoitteena on yhteisötasolla lisätä
yhteiskunnallisen osallisuuden tunnetta; yksilötasolla tavoitteena saada
ihmisestä esiin se, mikä saa tämän kokemaan itsensä hyväksi ja eheäksi.
Seminaariesitelmässään Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuraa edustanut
Heljä Järnefelt korosti kasvatuksen merkitystä kulttuurisesti rikkaassa
yhteiskunnassa: keskeistä etenkin perusopetuksen kasvatustavoitteissa on kyetä
vastaamaan siihen, kuinka luoda valmiuksia kasvattaa omia juuriaan muuttuvassa
maailmassa. Järnefeltin mukaan moninaisen kulttuuriperinnön arvostaminen seuraa
opetuksellista pyrkimystä saada oppija oppimaan esteettis-eettistä lukutaitoa.
Kyse on sekä mikro- että makrotason kulttuuriperinnön moninaisuudesta.
Oman kotikaupungin merkityksellistymistä pohtiessani
ajatukset kiteytyvät paikallisuuden ja juureutumisen teemoihin. Urheilukaupunki,
huonekaluteollisuuden keskus, logistinen solmukohta – me lahtelaiset tiedämme
hyvin sen, millaiseen kehyskertomukseen Lahti ja lahtelaisuus nojautuvat. Lahtelaisuuden
kuvassa ja sen piirtämisessä tärkeää on kuitenkin myös se, miten tätä
ainutlaatuista paikallisidentiteettiä esitetään ja kuinka se näyttäytyy
ulkopuolisen silmin. Merkitysten piirtymisen ja välittymisen kannalta tulee
muistaa etenkin se, että lahtelaisuuden kuvan piirtäjinä ovat enne kaikkea Lahti
ja lahtelaiset itse. Kaupungin fyysisten maamerkkien ja rakennetun
kaupunkiympäristön ohella keskeistä paikallisuuden piirtymisessä on se, miten
kaupunkia brändätään mielikuvien avulla markkinointiesitteisiin ja toisaalta se,
mitä itse tallennamme omiin paikallismuseoihimme. Museologian professori Janne
Vilkunan ajatuksia lainaten paikallismuseotyössä me itse rakennamme oman kuvan itsestämme
ja samalla vastaamme siihen, keitä olemme ja mistä tulemme. Esitämme siis kuvan
siitä, keitä me olemme aktiivisesti argumentoiden: ”meitä me olemme”.
Identiteetin rekonstuktio ja pelkkää pikselitodellisuutta? Kansallispukukeskuksen nuket turkoosissaan.
Mitä on sitten on lahtelainen paikallisidentiteetti, mitä on
lahtelaisuus? Paikallisidentiteetti rakentuu yhteisyyden ja kuulumisen tunteesta,
kotiseudun symboliikasta, kerrotusta tarinoista, esineistä ja kokemusten
merkitsemistä paikoista. Paikallisperinnetyön kenttää koettelee nyt kova
turbulenssi ja varjonsa alalle heittää myös kuntienyhdistämiseen tähtäävä
aluepolitiikka. Aiheestakin se nostattaa maakunnissa uhkakuvia kotiseututyön
tulevaisuudesta: miten turvata kotiseututyön tulevaisuus muuallakin kuin
Helsingissä? Oma kokemukseni on kaupunkilaisen kokemus, mutta silti uskon,
ettei paikallisidentiteetti ole kiinni kuntarajoista kartalla vaan pikemminkin
siitä, mitä näiden käsitteellisten rajojen sisällä koetaan ja miten kokemuksia
muistetaan ja muistellaan. Näin kevään korvilla lahtelaisuus tuntuu olevan
kovassa nosteessa – Pelicansin huikea lento on tehnyt hyvää koko kaupungin
ilmeelle ja mentaliteetille, vaikkei jääkiekko kaikkia kaupunkilaisia
kosketakaan.
Yhtenäisyyden kokeminen turkoosin kiekkokulttuurin kautta on
nykypäivän kotiseututyötä, oman paikallishistorian ja nykyisyyden merkitsemistä
tässä ajassa. Lahtelaisten yhteiseksi ylpeyden aiheeksi noussut kiekkojoukkue
on herättänyt kaupunkikuvassa uudenlaista, ennen kokematonta syvää
paikallisuuden tunnetta, joka toivottavasti kannustaa kaupunkilaisia
kaikenlaiseen kotiseudun ja kaupunkikulttuurin vaalimiseen, hoitamiseen ja
elvyttämiseen. Kuuluminen, värin tunnustaminen, nostattanee kaupunkilaisissa
myös uudenlaista perinteen kokemusta, ja vaikka perinne koettaisiinkin vain
kiekkoperinteen muodossa tai seurahistoriallisina anekdootteina, hipaisee se
varmasti ainakin jollain tasolla myös kysymyksiä siitä, mitä on olla
lahtelainen nykypäivän Lahdessa. Toivottavasti tällainen ajatuksia herättävä,
juurruttava ja yhdistävä paikallistunne kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Lahtelaisuus ei ole enää vain pelkkä lihamuki.
Rakkaudesta kulttuuriperintöön. Paikallismuseoiden
kehittämistyöryhmän loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön
työryhmämuistioita ja selvityksiä 2012:5.
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/OKMtr5.pdf?lang=fi
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Paluu Päijät-Hämeeseen – projektitutkijaksi praktikumiin
Hei kaikki blogin lukijat!
Olen Tiina Koskimäki ja aloitin tässä kuussa Lahden tutkijapraktikumissa projektitutkijana. Lahti ja Palmenia ovat minulle tuttuja vuodesta 2007, jolloin olin korkeakouluharjoittelijana Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimus- ja kehittämishankkeessa. Sittemmin olen mm. työskennellyt Palmenian Kummilaitos-hankkeessa ja tehnyt Ikihyvä-aineistoa hyödyntäen sosiaalipolitiikan graduni, jossa käsittelin naisleskien elämänpiiriä. Nyt jatkan saman, mutta vuosien varrella entisestään laajentuneen seurantatutkimusaineiston tutkailua väitöskirjaa työstäen.
Aiheenani on tällä kertaa leskeytymisen lisäksi myös muut lähisuhteissa tapahtuvat elämänmuutokset ja niiden vaikutukset päijäthämäläisten ikääntyvien arjen sisältöihin. Muilla elämänmuutoksilla tarkoitan parisuhteen päättymistä eroon, uuden avo- tai avioliiton solmimista sekä niin kutsutun LAT-suhteen löytämistä. LAT-suhteella viitataan suhteeseen, jossa osapuolet ovat yhdessä, mutta haluavat asua erillään (englanniksi Living Apart Together). Tälle termille ei ole toistaiseksi hyvää suomenkielistä vastinetta, mutta joskus on puhuttu esimerkiksi erillissuhteesta, mikä omaan korvaani kuulostaa merkilliseltä sanalta. Seurustelusuhde voisi myös olla jollain tavoin kuvaava termi, mutta ehkä tämän parisuhdemuodon yleistyessä sille löytyy luontaisesti jokin sitä kuvaava käsite. Ehdotuksia otetaan toki vastaan!
Miksi sitten mielenkiintoni kohdistuu ikääntyvien lähisuhteisiin ja niiden muutoksiin ja jatkuvuuksiin? Ensin kiinnostukseni heräsi huomiosta, jonka tein leskitutkimusta tehdessäni: lat-suhteessa ilmoitti olevansa jopa reilu viidennes aineiston naimattomista, eronneista ja leskistä. Osuudet vaihtelevat siviilisäätyryhmittäin, ikäkohorteittain ja sukupuolittain. Tarkemmin aihepiiriin tutustuttuani sain huomata, että lähes kaikki erilaiset parisuhteen muodot ja muutokset ovat yleistyneet vanhempien ikäkohorttien keskuudessa. Eronneiden osuus on kasvanut, uusia suhteita solmitaan enemmän kuin ennen, mutta toisaalta myös naimattomien osuudet ovat nousussa. Näiden muutosten seurauksena laskussa on ainoastaan iäkkäiden leskien osuus, mutta muistettava on, että leskien osuus ikääntyvissä kohorteissa on edelleen ja myös tulevaisuudessa huomattava. Lähisuhteiden näkökulmasta vanhuuden elämänvaihe näyttäytyy näin yhä moninaisempana.
Vähitellen minua alkoi kiinnostaa näiden ilmiöiden tutkiminen tarkemmin olemassa olevan, päijäthämäläisiä yli 60-vuotiaita koskevan aineiston avulla. Aineistolle esitän tutkimusprosessin aikana monenlaisia kysymyksiä ohjaten näin tutkimustani eteenpäin kohti perimmäisiä tutkimuskysymyksiä. Aloitan tarkastelemalla eri elämäntilanteissa elävien osuuksia ja lähisuhteissa tapahtuvia muutoksia kymmenen vuoden seurannassa, mutta myös retrospektiivisesti tarkastelemalla eri elämäntapahtumien ajoittumista. Sen jälkeen kysyn, miten elämäntilanne ja sen muutokset näkyvät arjessa ja sen haasteissa, miten ikääntymiseen suhtaudutaan ja minkälaisia toiveita ja tarpeita eri elämäntilanteissa elävillä ikääntyvillä on.
Tämä blogi tarjoaa meille projektitutkijoille yhden väylän kertoa tutkimustemme etenemisestä sekä mahdollisuuden jakaa ajatuksiamme tutkimuksenteon haasteista ja oivalluksista. Tutkijapraktikum yhdistää uudella tavalla jatko-opiskelun, tutkimuksen ja alueellisen kehittämistoiminnan, joten ensiarvoisen tärkeää on rohkeasti kokeilla uusia työskentelytapoja ja ottaa näin opiksi kokemastamme. Itsenäistä, ja väliin yksinäistä, apurahatyöskentelyä jo hieman kokeiltuani koen itseni etuoikeutetuksi saadessani tehdä tutkimusta osana vuorovaikutteista työyhteisöä, jossa on monenlaista osaamista ja kokemusta. Tutkimustyölle on siten erinomaiset edellytykset.
Tapaamisiin Lahdessa!
tiistai 3. huhtikuuta 2012
Heimoaatetta ja tikutuksia Kalevalan laulumailta
Siell’ usein matkani määrätöin
Läpi metsien kulki ja näreiköin,
Minä seisoin vaaroilla paljain päin
missä Karjalan kauniin eessäin näin.
- Karjalan kunnailla, 3. säkeistö, suomenkieliset sanat
kansansävelmään Valter Juva
Oheiset kansanlaulun säkeet symboloivat nostalgisoivaa
heimohenkeä sekä sydämen pohjatonta kaihoa Karjalan maille. Yhteislaulun
siivittämänä osallistuin itsekin karjalaiseen heimohengen jatkumoon
viikonloppuna Lahdessa järjestetyillä Karjalan Sivistysseuran Heimopäivillä. Vuonna 1906 perustetun Karjalan
sivistysseuran periaatteiksi on asetettu Karjalan henkisen ja aineellisen tilan
kohentaminen: nykypäivänä tämä tarkoittaa työtä karjalan kielen ja kulttuurin
vaaliseksi ja elvyttämiseksi sekä laajamittaista karjalaisen identiteetin
vaalimista.
Oma tutkimukseni kietoutuu syvästi kulttuurin ja perinteen
tematiikkaan. Tutkimuksen
tarkoituksena on selvittää millaista kulttuurista tietoa käsityö kantaa ja
välittää kokijalleen sekä miten käsityö voi toimia jaettuna
kulttuuritietoisuutena. Käsityökulttuuri näyttäytyy tutkimuksessani hyvin
perinneorientoituneena – perinne on usein läsnä käsityössä ja käsityö
perinteessä. Tutkimuksessani tarkastelenkin käsityötä yhtäältä tekemisen
toimintana, toisaalta materiaalisen maailman esineinä ja tämän vuoksi kokemus
käsityöstä ulottuu sekä käsitöiden tekemiseen, että niiden käyttämiseen ja
merkityksellistymiseen arjessa.
Lahden alue on
ollut sotien jälkeen merkittävä evakkoja vastaanottanut alue: noin 9000 alueelle
asettuneen karjalanevakon myötä karjalainen kulttuuriperintö on elänyt vahvana
ja vivahteikkaana. Käsityöllä on ollut osansa historiakulttuurin muotoamisessa
ja muistamisen toiminnassa. Käsityöt ovat näyttäytyneet paitsi aineellisina
hyödykkeinä, myös menneisyyden merkkeinä ja henkilökohtaisina historiaansa
peilaavina symboliesinenä. Kiinnostavaa on se, millaisia muistoja ja tarinoita
käsityöhön on liitetty ja kuinka kokemus karjalaisuudesta on näyttäytynyt
kokijalleen käsityön välityksellä.
Myös Heimopäivillä
käsityöllä oli sijansa: Vuokkiniemi-seuran tikutusten
myyntinäyttelyssä myynnissä oli perinteisten karjalaisten
kirjoneulemallikuvioiden mukaan neulottuja “Kirjokintaita Kalevalan
laulumailta”. Keskustelin pitkään seuran
neuleaktiivin kanssa, ja harrastuneena käsityöntekijänä hän kertoi
mallikuvioiden alkuperän juontuvan vanhoihin karjalaisiin kinnastekniikoihin.
Perinteinen kuvio kohtasi näissä lapasissa “saumattomasti” nykyajan – kintaat
oli valmistettu vanhoja mallikertoja noudatellen konepestävästä,
kestävästä villasekoitelangasta.
Kintaiden myyntihinta , 25 euroa, tuntui näin itsekin käsityöläisestä silkalta
hyväntekeväisyydeltä. Kauppa näytti käyvän.
Käsityöt
näyttäytyivät Vuokkiniemiaktiivin tarinoissa ahkeran emännän arjen askareina –
“karjalainen tikutti aina joutessaan”, hän kertoi. Osviittaa ahkeran emännän
ihanteesta löytyy myös Kalevalan säkeistä, joista välittyy kilisevän kutimen
arvostus: “mitä lie ikänsä tehnyt, kuta mennehen kesosen, kun ei kinnasta
kutonut, saanut sukkoa suu’unki!”. Valmiiksi piti saada.
Käsitöiden ohella
Heimopäivien merkityksellisin anti liittyy kohdallani siihen, kuinka karjalainen identiteetti
näyttäytyi tapahtumassa nykypäivään asti ulottuvana kulttuurisena rikkautena,
Puheenvuoroissa ja ystävyysseurojen tervehdyksissä korostettiin kasvatuksen
voimaa kulttuurin juurruttamisessa ja identiteetin vahvistamisessa.
Monikulttuurisuus voi olla myös juurien moneutta tai kulttuuria kulttuurin
sisällä, tunnetta kuulumisesta johonkin pirtaan. Kuulumisen kokemuksen
luomisessa käsityöllä sekä muilla sen kaltaisilla visuaalis-emotionaalisilla jäljillä
voi olla arvaamattoman suuri merkitys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)